Verkkouutiset

Palkansaajien jättijärjestön valmistelu etenee

Uuden palkansaajakeskusjärjestön selvitystyöhön osallistuvat ammattiliitot kokoontuivat tänään Helsingissä. Tapaamisessa liitot tarkensivat hankkeen aikataulua ja päättivät järjestön strategiasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uuden palkansaajakeskusjärjestön selvitystyöhön osallistuvat ammattiliitot kokoontuivat tänään Helsingissä. Tapaamisessa liitot tarkensivat hankkeen aikataulua ja päättivät järjestön strategiasta.

Aiesopimus uudesta keskusjärjestöstä on tarkoitus allekirjoittaa toukokuussa 2016. Toiminnan aloittamiseen liittyvät valmistelut ajoittuvat syksyyn 2016. Varsinaisen toimintansa uuden organisaation on määrä aloittaa vuoden 2017 alussa.

Uusi keskusjärjestö -hankkeen projektipäällikkö Juha Heikkala painottaa tiedotteessaan, että suomalaisen palkansaajakentän rakenneremontin taustalla vaikuttavat maailmanlaajuiset muutokset työnteossa ja työmarkkinoilla.

”Uuden keskusjärjestön toiminta-ajatus on olla vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja ja sopija myös tulevaisuudessa. Palkansaajat katsovat eteenpäin, ja näkymää työelämästä muokataan kymmenen vuoden päähän”, Heikkala sanoo.

Järjestöä synnyttäville liitoille on Heikkalan mukaan tärkeää, että nuoret ottaisivat muutoksen omakseen.

”Moniarvoisuus, sitoutumattomuus ja digitalisaation verkottamassa maailmassa kansainvälisyys ovat hankkeen avainsanoja. Keskiöissä ovat myös koulutus ja merkityksellinen työ.”

Heikkala muistuttaa, että selvitystyöhön ilmoittautuneet 49 ammattiliittoa edustavat yhdessä noin 1,7 miljoonaa palkansaajaa.

”Hankkeeseen osallistuu liittoja kaikista nykyisistä keskusjärjestöistä ja niiden ulkopuolelta. Mukaan voi edelleen liittyä myös uusia liittoja”, hän toteaa.

Seuraava liittojen kokous pidetään marraskuussa. Ennen sitä hanketta vievät eteenpäin työryhmät.

Selvityshanketta ohjaavan ryhmän puheenjohtajana toimii Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, varapuheenjohtajina Vakuutusväen Liiton VvL:n puheenjohtaja Liisa Halme ja Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari. Tulevaisuus- ja strategiatyöryhmää vetää Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)