Verkkouutiset

Metsäteollisuus ei kasva tänä vuonna mutta kysynnän odotetaan vilkastuvan

Suomen metsäteollisuuden tuotanto ja vienti eivät ole kasvaneet tänä vuonna viime vuosien tapaan, mutta kysynnän maailmanmarkkinoilla odotetaan vilkastuvan ensi vuonna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Metsäsektorin suhdanne katsauksen mukaan kotimaisen sahatavaran ja vanerin tuotanto vähenee tänä vuonna. Sahatavaran viennin arvioidaan pysyvän viime vuoden tasolla, mutta sahatavaran yksikköhinnat viennissä alenevat pari prosenttia, kerrotaan Luonnonvarakeskuksesta.

Sahatavaran vienti on kasvanut Kiinaan, Egyptiin ja Marokkoon, mutta tärkeillä vientimarkkinoilla Euroopassa kysyntä on heikentynyt. Kilpailu on kiristynyt samaan aikaan, kun tarjonta on lisääntynyt.

Kotimaassa sahatavaran kysyntää on vähentänyt asuinrakentamisen supistuminen.

Ensi vuonna sahatavaran ja vanerin tuotanto- ja vientimäärien ennakoidaan kasvavan, kun euroalueen talous elpyy ja rakentaminen lisääntyy. Myös yksikköhintojen odotetaan nousevan.

Paperi laskussa, sellu nousussa

Suomen paperin tuotanto- ja vientimäärien ennakoidaan alenevan sekä tänä että ensi vuonna 4–5 prosenttia. Viime vuosien paperin alenevaan hintakehitykseen on reagoitu sekä Suomessa että ulkomailla sulkemalla tuotantolaitoksia. Hintakehitys onkin kuluvana vuonna tasaantunut.

Sellun tuotannon ja viennin ennakoidaan kasvavan 3 prosenttia ja kartongin tuotannon ja viennin 7–8 prosenttia ensi vuonna. Sellun ja kartongin tuotantokapasiteettia lisätään tänä vuonna, mutta vaikutukset näkyvät täysimääräisinä ensi vuonna.

Puumarkkinoiden odotetaan virkistyvän

Markkinahakkuut vähenevät tänä vuonna prosentin 55,3 miljoonaan kuutiometriin. Puun tuonnin ennakoidaan vähenevän samalla 7 prosenttia.

Ensi vuonna markkinahakkuiden kuitenkin uskotaan lisääntyvän metsäteollisuuden kasvavan tuotannon vuoksi.

Havutukkien kantohintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna 2–3 prosenttia sahatavaran heikentyneen markkinatilanteen vuoksi. Myös mänty- ja koivukuitupuun kantohintojen arvioidaan laskevan hieman.

Yksityismetsien puun myyntitulot pysyvät noin 1,6 miljardissa eurossa sekä tänä että ensi vuonna. Metsätaloudessa työllisyys paranee ja hehtaarikohtainen liiketulos pysyy noin sadassa eurossa tänä ja ensi vuonna.

Metsähakkeen käytön arvioidaan laskevan noin 8 miljoonaan kiintokuutiometriin tänä vuonna. Kasvua ei ennusteta myöskään ensi vuodelle. Kasvua jarruttavat fossiilisten polttoaineiden alhaiset hinnat, päästöoikeuksien matala hintataso ja epävarmuudet EU:n tukipolitiikassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)