Verkkouutiset

Kotimarkkina kirittää teknistä kauppaa

Teknisen alan kaupan myynti kohosi lähes yhdeksän prosenttia kuluvan vuoden toisella neljänneksellä verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rakentamiseen liittyvien tuotteiden ja palveluiden myynti kasvoi peräti 19 prosenttia, kertoo Teknisen Kaupan Liitto. Varsinkin konevuokraus ja investoinnit uuteen kalustoon lisääntyivät.

Kahden hyvän vuosineljänneksen ansiosta teknisen kaupan myynti nousi alkuvuonna kuuden prosentin kasvuun.

– Kotimarkkinat ja erityisesti rakentaminen vetää Suomen taloutta. Tällä hetkellä teollisuuden investoinnit alittavat pääomien kulumisen, joten teollisuuden uusia investointeja kaivataan kipeästi, Teknisen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Markku Uitto sanoo.

– Kilpailukykysopimuksen lisäksi nyt tarvitaan yrityskohtaista joustavuutta paikallisen sopimisen avulla sekä investointeihin kannustavaa veromallia. Teknisen Kaupan Liitto pitääkin hallituksen suunnitelmia yritysverotuksen kehittämiseksi lupaavina. Ne tukisivat luottamuksen vahvistumista ja siten investointien käynnistymistä, Uitto jatkaa.

Yli puolet teknisen kaupan yrityksistä odottaa kasvua. Seuraavien kolmen kuukauden aikana myynnin nousuun uskoi 55 prosenttia ja seuraavien 12 kuukauden aikana 70 prosenttia yrityksistä.

Laskua odottavien osuus kuitenkin kasvoi verrattuna edelliseen suhdannekyselyyn. Odotusten valossa teknisen kaupan myynti jäänee kolmannella vuosineljänneksellä toista neljännestä hitaammaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)