Verkkouutiset

EU-komissio: Suomen vienti vahvistuu, kotimainen kysyntä hidastuu

EU:n komission ennusteen mukaan talous kasvaa kaikissa EU-maissa. Suomessakin vienti saa vauhtia, mutta kotimaisen kysynnän kasvu hiipuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ensimmäistä kertaa lähes vuosikymmeneen kaikkien EU-maiden talouksien odotetaan kasvavan koko ennustekauden ajan eli vuosina 2016-2018. Näkymiin liittyy kuitenkin tavallista enemmän epävarmuutta.

Euroalueen reaalinen BKT on kasvanut 15 peräkkäisen vuosineljänneksen ajan, työllisyys kasvaa vahvasti ja työttömyys on edelleen laskussa vaikkakin yhä talouskriisiä edeltänyttä aikaa korkeammalla tasolla. Yksityinen kulutus on edelleenkin talouden elpymisen taustalla.

Euroopan komissio arvioi, että euroalueen BKT:n kasvu on 1,6 prosenttia vuonna 2017 ja 1,8 prosenttia vuonna 2018. Lukuja on tarkistettu hieman ylöspäin syksyn talousennusteesta, koska viime vuoden jälkipuoliskon tulokset olivat odotettua parempia ja vuosi 2017 käynnistyi varsin vahvasti.

BKT:n kasvun koko EU:ssa arvioidaan olevan samankaltaista eli 1,8 prosenttia tänä ja ensi vuonna. Suomen BKT:n kasvun komissio ennustaa notkahtavan tänä vuonna viime vuoden 1,5 prosentista 1,2 prosenttiin, mutta palaavan vuonna 2018 taas 1,5 prosenttiin.

Komissio odottaa Suomen viennin hieman vahvistuvan, mutta samalla kotimaisen kysynnän kasvun hidastuu. Suomen vaihtotaseen komissio povaa pysyvän tasaisen alijäämäisenä: -0,5 (2016), -0,6 (2017) ja -0,5 (2018).

Suomen työttömyys alenee, velka kasvaa

Euroalueen inflaatio on kiihtynyt viime aikoina, kun energian hintojen lasku on kääntynyt nousuksi. Inflaatio on ollut erittäin vähäistä kahden viime vuoden aikana, mutta tämän ja ensi vuoden aikana inflaatiovauhti nopeutuu.

Suomessa inflaatio kiihtyy reilusti viime vuoden 0,4 prosentista 1,5 prosenttiin vuonna 2017, mutta laskee vuonna 2018 jälleen 1,2 prosenttiin.

Työttömyysasteen odotetaan koko EU:n alueella laskevan viime vuoden tasosta eli 8,5 prosentista 8,1 prosenttiin tänä vuonna ja 7,8 prosenttiin vuonna 2018. Nämä ovat alimmat työttömyysasteet vuoden 2009 jälkeen mutta edelleen korkeammat kuin ennen talouskriisiä.

Myös Suomessa työttömyys on ennusteen mukaan tasaisella lasku-uralla: toissavuoden 9,4 prosentista on tultu 8,8 prosenttiin vuonna 2016, 8,6 prosenttiin vuonna 2017 ja 8,3 prosenttiin vuonna 2018.

Euroalueella julkisen talouden alijäämän odotetaan supistuvan tämän vuoden 1,7 prosentista BKT:sta 1,4 prosenttiin vuosina 2017 ja 2018.

Suomessa julkisen talouden alijäämän ennustetaan kasvavan lievästi tänä vuonna (2,2 prosentista 2,3 prosenttiin), mutta supistuvan huomattavasti 1,8 prosenttiin vuonna 2018.

Suomen julkisen talouden bruttovelka suhteessa BKT:hen jatkaa ennusteen mukaan kasvuaan, viime vuonna se oli 63,7 prosenttia BKT:sta, 65,6 prosenttia tänä vuonna ja 66,5 prosenttia vuonna 2018.

Komission mukaan tämän talven talousennusteeseen liittyy poikkeuksellisen suuri epävarmuus, joka johtuu Yhdysvaltojen uuden hallituksen yhä avoimiksi jääneistä aikeista keskeisillä politiikan aloilla sekä tänä vuonna Euroopassa järjestettävistä monista vaaleista ja Britannian kanssa aloitettavista eroneuvotteluista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)