Talouden epätasapainot vähenevät EU:ssa – mutta eivät Suomessa

Talouden epätasapainojen korjaaminen etenee EU-maissa. Suomi kuuluu kuitenkin edelleen maihin, joiden makrotaloudessa todetaan olevan epätasapainoja.

  • LKS 20131120 - Suomen lippu Savonlinnassa 30. heinäkuuta 2012. LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

    Suomi painii talousongelmiensa kanssa.

    ()

Viime vuonna annettujen maakohtaisten taloussuositusten noudattaminen on edennyt EU-maissa, mutta epätasaiseen tahtiin.

Viime marraskuussa komissio päätti, että 18 EU-maasta on syytä tehdä perusteellinen tarkastelu, jossa arvioidaan, onko niiden makrotaloudessa epätasapainoja, ja jos näin on, miten vakavia ne ovat. Komissio totesi, että näistä maista kuudessa ei ole makrotalouden epätasapainoa koskevassa menettelyssä tarkoitettuja epätasapainoja. Kahdessatoista on epätasapainoja, joista osassa se on liiallinen.

Bulgarian, Kroatian, Ranskan, Italian ja Portugalin makrotaloudessa on liiallisia epätasapainoja.

Suomen, Alankomaiden, Espanjan, Irlannin, Ruotsin, Saksan ja Slovenian makrotaloudessa todetaan olevan epätasapainoja.

Itävallassa ja Virossa, joista tehtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa perusteellinen tarkastelu, ei katsota olevan epätasapainoja. Myöskään Belgiassa, Romaniassa, Unkarissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei katsota olevan epätasapainoja.

Komissio julkaisi Suomen maaraportin kaksi viikkoa sitten. Sen mukaan Suomi on edistynyt "jonkin verran vuoden 2015 maakohtaisten suositusten noudattamisessa". Raportissa korostettiin, että kustannuskilpailukykyongelma on ymmärretty ja neuvottelut kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi ovat meneillään. Lisäksi kiiteltiin paikallisen sopimisen edistymistä. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen takkuamista raportissa arvosteltiin.

Huhtikuussa kaikki jäsenmaat esittävät kansalliset uudistusohjelmansa, euromaat vakausohjelmansa ja euroalueeseen kuulumattomat maat lähentymisohjelmansa. Silloin jäsenmaat voivat esittää myös mahdolliset tämänpäiväisestä paketista seuranneet jatkotoimenpiteet.

Komissio esittää keväällä uudet keskeisiin haasteisiin pureutuvat maakohtaiset talouspoliittiset suosituksensa. Kevään suosituksiin sisällytetään myös julkista taloutta koskevaa ohjausta.

Suosituksissa otetaan huomioon kansalliset uudistusohjelmat, euromaiden vakausohjelmat ja euroalueen ulkopuolisten maiden lähentymisohjelmat sekä komission kevään talousennuste, johon sisältyvät Eurostatin vahvistamat lopulliset vuotta 2015 koskevat taloustiedot.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.