Verkkouutiset

Kauppalehti: Sote-uudistus uhkaa kiristää verotusta

Kauppalehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan joko progressiivista tuloverotusta pitää kiristää rajusti tai säätää erillinen sote-vero.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoi viime viikolla, että soten rahoitus siirtyy todennäköisesti kunnilta valtiolle. Se tarkoittaa sitä, että valtio joutuu jo vuonna 2018 keräämään noin 10 miljardia euroa lisää verotuloja.

Kauppalehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan ainakin valtaosa siitä on pakko kerätä tuloverotuksella, koska millään muulla verolla ei niin suuria summia saada kasaan.

Vaihtoehtoja on kaksi: joko progressiivista tuloveroa pitää kiristää rajusti tai säätää erillinen valtion sote-vero, joka olisi lähempänä kunnallisveron kaltaista tasaveroa.

– Se kaksinkertaistaisi valtion tuloveroprosentit, Vanhanen sanoi Kauppalehdelle.

Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä kannattaa verolapussa erikseen ilmoitettavaa, valtiolle kerättävää sote-veroa.

– Se voisi olla tasavero tai siinä voisi olla 1–2 veroluokkaa. Samalla kuntien pitäisi alentaa veroprosenttejaan täysimääräisesti niin, että veroaste ei kiristy, Lintilä sanoo.

Oikeustieteen tohtori Pauli K. Mattilan mielestä uudistus nostaa väkisin veroastetta, koska kunnat eivät alenna kunnallisveroprosenttejaan täysimääräisesti.

Valtiovarainministeriön vero-osaston päällikön Terhi Järvikareen mukaan valmistelutyö on vasta alkamassa. Valtiovarainministeriö aikoo selvittää myös sen vaihtoehdon, että sote-alueilla olisi verotusoikeus.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)