Verkkouutiset

Kauppakamareiden jäsenmäärä ennätykseen

Kauppakamareiden jäsenmäärä on ylittänyt 20 000 rajan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kauppakamarit edustavat yli 50 prosenttia suomalaisten yritysten liikevaihdosta ja yli 40 prosenttia työntekijöistä. Jäsenistössä on mukana kattavasti kaikenkokoisia yrityksiä kaikilta toimialoilta ympäri Suomen.

– Ennätyksellinen jäsenmäärä kertoo, että yhdessä tekemisen meininki ei ole kadonnut mihinkään Suomesta. Kyllä yritykset nostavat Suomen, kun annamme niille siihen mahdollisuuden, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä sanoo tiedotteessaan.

Suomessa toimii 19 paikallista kauppakamaria, jotka tarjoavat palveluita jäsenilleen ja toimivat yritysten äänenä omalla alueellaan.

Kauppakamarien yhteistä toimintaa koordinoi Keskuskauppakamari, joka edistää elinkeinoelämän tavoitteita valtakunnallisella tasolla.

Kaikkein voimakkaimmin jäsenmäärä on kasvanut Etelä-Savon, Oulun, Etelä-Pohjanmaan ja Tampereen kauppakamareissa. Kauppakamarien jäseninä on pääsääntöisesti yrityksiä, mutta mukana on myös järjestöjä ja kuntia.

Kauppakamaritoiminnalla on Suomessa pitkät perinteet. Ensimmäiset kauppakamarit perustettiin Suomen itsenäisyyden kynnyksellä vuonna 1917.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)