Verkkouutiset

Kesko rakentaa ”terveyden ja hyvinvoinnin kauppaketjua” Oriolan kanssa

Keskon myynti kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä kaikilla toimialoilla yritysostojen siivittämänä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin mukaan konserni lähtee rakentamaan uudenlaista kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin kauppaketjua lääkeyhtiö Oriolan kanssa.

– Toimintaa suunnitellaan laajennettavan lääkemyyntiin lainsäädännön muuttuessa, hän kertoo Keskon osavuosikatsauksessa.

Päivittäistavarakaupassa meneillään oleva laaja ketju-uudistus etenee Helanderin mukaan hyvin.

Viime vuoden huhtikuussa Kesko osti Suomen Lähikaupan, ja kevääseen mennessä yli 400 Siwaa ja Valintataloa muuttuu K-Marketeiksi. Ne siirtyvät K-kauppiaille vaiheittain ensi vuoden loppuun mennessä. Maaliskuun lopussa jo 382 kauppaa oli muutettu ja 49 siirtynyt kauppiaille.

– Keskon myynti kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä kaikilla toimialoilla. Kasvu oli vahvinta rakentamisen ja talotekniikan kaupassa. Liikevaihdon kasvua vahvistivat merkittävästi Suomen Lähikaupan, Onnisen ja AutoCarreran yritysostot, Helander kertoo.

Keskon liikevaihto kasvoi vuodentakaisesta 29 prosenttia 2,6 miljardiin eruoon. Paikallisissa valuutoissa ilman yritysostoja ja -myyntejä kasvua oli kuitenkin vain 2,4 prosenttia.

Liikevoitto laski 33,5 miljoonasta 16,6 miljoonaan euroon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)