Verkkouutiset

Joulunviettoon käytetään hieman yli 500 euroa

Suomalaiset aikovat viettää tänä vuonna joulua keskimäärin 517 eurolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Nordean tutkimuksessa joulubudjetti on pysynyt nyt kolme vuotta melko tarkkaan samalla tasolla.

Lahjoihin tästä käytetään 305 euroa ja muihin jouluhankintoihin 212 euroa. Lapsiperheillä joulun budjetti on hieman suurempi, 610 euroa, kuin lapsettomilla kotitalouksilla, 470 euroa.

– Vaikka suomalaisten kuluttajien luottamus talouteen oli marraskuussa vahvinta viiteen vuoteen, tämä ei vielä näy joulubudjettisuunnitelmissa. Saattaa olla, että omaan talouteen liittyvät epävarmuudet hillitsevät joulubudjetin kasvua, Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen.

Rahankäytössä on kuitenkin eroja sukupuolten välillä, sillä miehillä joulubudjetti on kasvanut jonkin verran ja naisilla puolestaan laskenut viime vuoteen verrattuna.

Suklaa ja muut makeiset säilyttivät paikkansa suomalaisten suosituimpana joululahjana. Lahjojen kärkikolmikkoon kuuluvat myös vaatteet ja lelut, kun taas kirjat putosivat tänä vuonna kärjestä.

Neljä kymmenestä aikoo ostaa ainakin osan joululahjoista verkosta, ja yleisimmin verkko-ostoksia aikovat tehdä alle 40-vuotiaat sekä lapsiperheet.

Aineettomien lahjojen, esimerkiksi lahjakorttien, suosio jatkaa kasvuaan. Nyt jo joka kolmas suomalainen suunnittelee hankkivansa lahjakortin joululahjaksi.

– Myös rahalahjojen antaminen on nousussa ja rahalahjat ovat yleisiä etenkin yli 55-vuotiailla, Olli Kärkkäinen kertoo.

TNS Gallup toteutti Nordean toimeksiannosta tutkimuksen joululahjojen hankinta-aikeista internet-paneelia käyttäen. Tutkimusaineisto kerättiin 31.10.–8.11. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 1 010 suomalaista 18–65 -vuotiaiden ikäryhmässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)