Verkkouutiset

Jolla pääsee sähköiselle markkinapaikalle Intiaan

Matkapuhelimia kehittävä Jolla kertoo tehneensä myyntisopimuksen Intian suurimman sähköisen markkinapaikan kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Intia on yksi tämän hetken kuumista älypuhelinmarkkinoista ja odotamme saavamme paljon uusia Jolla-faneja sieltä, kertoo Jollan perustajiin kuuluva Sami Pienimäki yhtiön tiedotteessa.

Vuonna 2010 perustettu Snapdeal kertoo verkkosivuillaan olevansa maan suurin sähköinen markkinapaikka. The Times of Indialehden mukaan yhtiöön on sijoittanut rahojaan muun muassa amerikkalainen eBay.

Snapdealin toimitusjohtaja Kunal Bahl kertoo Jollan tiedotteessa, että yhtiöllä on Intiassa yli 25 miljoonaa asiakasta.

Pienimäki uskoo, että Snapdealin avulla Jolla tavoittaa älypuhelinkäyttäjät, jotka haluavat vaihtoehdon markkinoita hallitseville brändeille. Jolla näkee myös mahdollisuuksia paikalliselle sovelluskehitykselle Intiassa.

– Olemme perustamisestamme lähtien saaneet runsaasti innokkaita kyselyitä Intiasta, jossa luotetaan vahvasti suomalaiseen mobiiliosaamiseen, Pienimäki kertoo.

Joukko entisiä nokialaisia perusti Jollan vuonna 2011. Yhtiön verkkosivujen mukaan keskeisessä roolissa on Jollan kehittämä avoin Sailfish-käyttöjärjestelmä, joka toimii perustana yhtiön valmistamissa älypuhelimissa.

Snapdealin myyntikanavassa älypuhelimet ovat Bahlin mukaan erityisen vahvasti edustettuina ja ovat myyneet hyvin. Hänen mukaansa Intiassa vähän vaihtoehtoja mobiilikäyttöjärjestelmissä, ja tähän Jolla tuo erinomaisen lisän.

– Tähtäimessämme on pitkäkestoinen ja hedelmällinen yhteistyö Jollan kanssa, hän lupaa Jollan tiedotteessa.

Jollan tiimissä työskentelee yhtiön mukaan noin 90 henkilöä. Yhtiön toimipisteet sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Hongkongissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)