Verkkouutiset

Vanukastehdas kannattamaton ja vanhentunut – työntekijöille potkut ja tuotanto Ruotsiin

Orkla Foods sulkee tehtaansa Lahdessa ensi vuoden lopulla ja irtisanoo kaikki tehtaan 41 työntekijää.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhtiö siirtää vanukkaiden ja tuorejuustojen valmistuksen Lahdesta Ruotsiin, missä niiden tuotantoa jatketaan Örebron ja Frödingen tehtailla.

Yhtiö kertoo, että tuotannon siirtämisen mahdollistavat Orkla Foods Sverigen tekemät investoinnit uuteen täyttö- ja pakkauslinjastoon.

Jacky-jugurtteja valmistetaan Lahden tehtaalla tehtaan sulkemiseen saakka, jonka jälkeen tuotteiden valmistusta jatketaan alihankintana.

Orkla Foodsin mukaan syynä tuotannon siirtämiseen on koventuneen kilpailun lisäksi Lahden tehtaan kannattamaton toiminta ja vanhentunut tekniikka.

Lahden tehtaalla työskentelee 41 henkilöä, joiden työsuhteet päättyvät valmistuksen loppuessa.

Orkla Foods Finland on osa Orkla Foods Fenno-Baltic -divisioonaa, joka kuuluu norjalaiseen Orkla-konserniin.

Yhtiö osti Lahden tehtaan Unileveriltä vuonna 1998.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)