Verkkouutiset

Infrarakentamisessa on kasvuodotuksia loppuvuodeksi

Infrarakentamisen tuore suhdannebarometri ennakoi infrarakentaminen lisääntyvän seuraavan puolen vuoden aikana, kertoo Rakennusteollisuus RT.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Näkymät ovat kasvusuuntaiset etenkin lähikuukausina, ja alan yrityksissä arvioidaan markkinoiden kehittyvän myönteisesti myös alkutalvesta. Ensi vuoden osalta epävarmuus on kuitenkin vielä suurta.

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomistin Sami Pakarisen mukaan isot projektit ovat pitäneet työkantaa yllä, mutta niiden päättyminen jättää kapasiteettia vapaaksi.

– Uusia suuria liikenneinvestointeja ei ole näköpiirissä. Sen sijaan hallitusohjelman kärkihankkeissa on kohdistettu teiden ja ratojen korjausvelan vähentämiseen kaikkiaan 600 miljoonan euron lisäpaketti tulevalle kolmelle vuodelle, hän sanoo.

INFRA ry:n hallituksenpuheenjohtaja Harri Kailasalon mukaan odotukset perusväylänpidon osalta ovat nyt korkealla, mutta konkretiaa on vielä vähän.

– Lisäpanostuksen rahoitus on yhä ratkaisematta eikä siitä sisältynyt valtiovarainministeriön talousarvioesitykseen kuin pieni siivu. Katseet on nyt suunnattu syyskuun alun hallituksen budjettiriiheen, jossa kärkihankkeita on tarkoitus käsitellä, hän sanoo.

Rakentamisen aktiviteetti painottuu vahvasti Uudellemaalle. Infrarakentamisen suhdannebarometriin osallistuneiden yritysten kuluvan vuoden liikevaihdosta 40 prosenttia arvioidaan koostuvan Uudeltamaalta. Toiseksi suurin alue on läntinen Suomi, joka barometrissa sisältää myös Tampereen talousalueen.

Kyselyyn vastanneiden yritysten kapasiteetin käyttöaste oli 85 prosenttia. Yrityksistä kommentoidaan kilpailun olevan kireää ja urakoiden hintataso on painunut alas.

Barometrin vastaajina ovat Rakennusteollisuuteen kuuluvan INFRA ry:n jäsenyritykset. Barometriin vastanneiden yritysten yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2014 yli kaksi miljardia euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)