Verkkouutiset

Saksalaisyritysten odotukset paranivat – vuoden alku lupaava

Saksalaisyritysten odotukset paranivat jo tammikuussa jo kolmatta kuukautta peräjälkeen, kertoo saksalainen tutkimuslaitos Ifo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ifon mittaaman Saksan teollisuuden ja kaupan luottamusindeksi nousi tammikuussa 106,7 pisteeseen joulukuun 105,5 pisteestä. Tämä oli jo kolmas kuukausi jolloin yritysten mielialat olivat kasvussa.

Yritykset olivat Ifon mukaan aiempaa tyytyväisempiä suhdannetilanteeseensa, ja enemmistö suhtautui myönteisesti liiketoimintansa näkymiin. Ifo arvioi Saksan talouden aloittavan kuluvan vuoden hyvin.

Teollisuusyrityksissä odotetaan viennin kasvavan heikentyvän euron ansiosta. Kapasiteetin käyttöaste nousi 0,4 prosenttiyksikköä 84,6 prosenttiin.

Vähittäiskaupassa arviot liiketoimintaympäristöstä kääntyivät positiiviseksi ensimmäisen kerran sitten viime vuoden heinäkuun. Arviot liiketoiminnan nykytilanteesta ovat kirkastuneet huomattavasti ja kaupan odotukset ovat parantuneet

Rakentamisessa arviot liiketoimintaympäristöstä kuitenkin heikkenivät hieman. Urakoitsijat olivat hieman tyytymättömämpiä nykyiseen liiketoimintatilanteeseensa, mutta liiketoiminnan puolen vuoden näkymät hiukan kirkastuivat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)