Verkkouutiset

Huoneistokeskus: Asuntomarkkina elpynyt ”kesähelteiden aiheuttamasta ostajakadosta”

Asuntohintojen muutokset ovat Huoneistokeskuksen mukaan maltillisia, myyntiajoissa ei ole muutosta ja lainakorkojen lasku jatkuu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asuntoja välittävä Huoneistokeskus kertoo ennustaneensa jo kuukausi sitten, että asuntomarkkina tulee elpymään kesähelteiden aiheuttamasta ostajakadosta. Näin välittäjän mukaan myös tapahtui.

Syyskuussa asuntokauppoja tehtiin Huoneistokeskuksen mukaan valtakunnallisesti lähemmäs viidenneksen enemmän kuin elokuussa.

– Asuntomarkkinassa on jo jonkin aikaa eletty haasteellisempia aikoja, se on selvää. Yleisesti tilanteen kuvitellaan kuitenkin olevan paljon pahempi kuin se todellisuudessa on. Ero viime vuoteenhan ei suinkaan ole valtava, rauhoittelee Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Antti Asteljoki markkinakatsauksessaan.

Vuosi sitten asuntokauppoja tehtiin Huoneistokeskuksen mukaan 3,5 prosenttia enemmän kuin tämän vuoden syykuussa.

Asuntojen keskineliöhinnoissa Huoneistokeskuksen mukaan ei ole havaittavissa suuria muutoksia. Hinnat vaihtelevat ympäri Suomen suhteellisen maltillisesti.

Helsingissä käytettyjen kaksioiden keskineliöhinta oli syyskuussa 4 305 euroa, Espoossa 3 497 euroa, Vantaalla 2 765 euroa, Tampereella 2 496 euroa, Turussa 2 099 euroa ja Oulussa 1 833 euroa.

Asuntojen myyntiajoissakaan ei ole Huoneistokeskuksen mukaan elokuuhun verrattuna juurikaan muutosta. Pääkaupunkiseudulla asuntojen keskimääräinen myyntiaika oli syyskuussa 61 vuorokautta, muualla Suomessa keskimääräiset myyntiajat pysyivät 82 vuorokaudessa.

Lisäksi Huoneistokeskus muistuttaa, että ”asuntolainojen korkojen lasku jatkuu vaan”. Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko oli 1,87 prosenttia eli 0,03 prosenttiyksikköä alhaisempi kuin heinäkuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)