Verkkouutiset

HS: Terrafamen tuotanto kehittyy nopeasti, haasteena nikkelin alhainen markkinahinta

Toimitusjohtaja Joni Lukkaroisen mukaan Terrafamen toiminnan pitäisi olla taloudellisesti kannattavaa syksyllä 2018.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terrafeman Sotkamon kaivoksella on otettu nopeita harppauksia kohti tehokkaampaa tuotantoa. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat.

– Olemme edenneet suunniteltua nopeammin. Syksyllä 2018 toiminnan pitäisi olla taloudellisesti kannattavaa, jos metallien hinnat kehittyvät suunnilleen markkinaennusteiden mukaisesti ja tuotanto kasvaa suunnitellusti niin kuin se on kasvanut runsaan puolentoista vuoden kuluessa, toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen kertoo lehdelle.

Alun perin tavoitteena oli HS:n mukaan, että kaivos olisi taloudellisesti kannattava vuoden 2018 alusta. Tavoitetta on korjattu, koska uudet ennusteet arvioivat nikkelin kallistuvan ennakoitua hitaammin. Terrafamen haasteena on oman kustannustehokkuuden lisäksi erityisesti nikkelin alhainen markkinahinta.

– Ylösajon jälkeen kustannustehokkuutemme on parempi kuin nikkelikaivoksissa keskimäärin, mutta metallien hintoihin emme voi vaikuttaa, Lukkaroinen sanoo HS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)