Verkkouutiset

”Oletko poliittisesti vaikutusvaltainen?” – FK syyttää hallitusta kotivakuutuksen ottajien simputuksesta

Pankkien tungettelevaksi koettu kysymyspatteristo asiakkaille on siirtymässä myös vakuutuspuolelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen torstaina tekemä rahanpesulainsäädännön uudistusesitys johtaa toteutuessaan siihen, että koti-, kasko- ja matkavakuutusten ottajalta kysytään jatkossa, onko hän poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai onko sellaista hänen lähipiirissään. Sama kysymys esitetään myös jo olemassa oleville asiakkaille.

– Rahanpesun torjunnan tai terrorismin riskin hallinnan kannalta vapaaehtoisissa vakuutuksissa asiakkaille tehtävillä pakollisilla kysymyksillä ei ole merkitystä. Asiakkaat kokevat ne yksinomaan simputuksena ja huonona asiakaspalveluna, Finanssialan Keskusliitto FK:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi korostaa.

Hän muistuttaa, että hallituksen esittämä lisävelvoite vapaaehtoisiin vakuutuksiin ei perustu IV rahanpesudirektiiviin, jota ollaan saattamassa voimaan kansallisesti.

– EU on tietoisesti jättänyt vahinkovakuutuksen ulkopuolelle juuri vähäriskisyyden vuoksi. Kyse on siis täysin kansallisesta lisäsääntelystä. Sisäministeriön johtamassa valmistelussa ei ole piitattu ollenkaan hallitusohjelman linjauksesta, että EU-säännösten toimeenpanossa pidättäydytään kansallisesta lisäsääntelystä, Kauppi sanoo.

Hänen mukaansa uusi sääntely herättää myös kysymyksen, mitä vakuutusyhtiön tulee tehdä, jos asiakkaat eivät syystä tai toisesta vastaa kyselyihin. Onko vakuutusyhtiön esimerkiksi irtisanottava kansalaisen koti- ja sairausvakuutukset ja kieltäydyttävä myöntämästä uusia?

Kauppi moittii, että hallitus on täysin sivuuttanut myös asettamansa lainsäädännön arviointineuvoston kriittisen lausunnon rahanpesuun liittyvistä lisävelvoitteista.

Arviointineuvoston mukaan ehdotetut ”toimenpiteet vaikuttavat olevan vastoin Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelman kirjauksia, joissa pyritään yritysten turhan sääntelyn purkamiseen ja hallinnollisen taakan keventämiseen”.

Pankit on velvoitettu kysymään asiakkailtaan monia, asiakkaiden mielestä tungettelevalta tuntuvia kysymyksiä muun muassa poliittisesta vaikutusvallasta ja tilitapahtumien määristä.

Tällä hetkellä poliittisesti vaikutusvaltaiseksi katsotaan vain ulkomailla korkeissa asemissa olleet, mutta uuden direktiivin mukaan poliittisesti vaikutusvaltaisiksi katsotaan jatkossa myös kotimaiset ministerit, kansanedustajat, suurlähettiläät ja valtio-omisteisten yritysten toimitusjohtajat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)