Verkkouutiset

”Osa siirtolaisista on ollut työoloihin niin tyytymättömiä, että he ovat karanneet tehtaalta”

Julkisten hankintojen vastuullisuuteen tulisi kiinnittää Suomessa paljon enemmän huomiota, arvioi Finnwatch.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkivan Finnwatch ry:n mukaan sosiaalisesti vastuulliset hankinnat ovat Suomessa vasta alkutekijöissään.

– Julkisten hankintojen vastuullisuuteen tulisi kiinnittää Suomessa paljon enemmän huomiota. Suomessa syyllistämme kuluttajia tuotteiden vastuullisuudesta, mutta unohdamme samalla miljardeilla veroeuroilla tehtävät hankinnat, toteaa Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala yhdistyksen tiedotteessa.

Julkisten hankintojen vastuullisuudesta käytävä keskustelu olisi Finnwatchin mukaan nyt ajankohtaista, sillä syksyn aikana eduskunta käsittelee hankintalain kokonaisuudistusta.

– Suomen tulee säätää EU:n hankintadirektiiveihin sisältyvä sosiaalilauseke sitovaksi niin, että kaikissa julkisissa hankinnoissa huomioitaisiin jatkossa ihmisoikeuksien toteutuminen. Tämä lisäisi myös kotimaisten tuotantoyritysten kilpailukykyä, Vartiala arvioi.

Finnwatchin seurantaraportti kertoo työelämän oikeuksien polkemisen jatkuvan sairaalakäsineitä tuottavassa Siam Sempermed -tehtaassa Thaimaassa. Tehtaan valmistamia sairaalakäsineitä käytetään sairaanhoitopiireissä ympäri Suomen.

Työntekijähaastatteluihin perustuva raportti kertoo tehtaan pitävän hallussaan työntekijöiden matkustusasiakirjoja, asettavan pakollisia tuotantotavoitteita sekä vähentävän siirtotyöntekijöiden palkoista suuria asiakirjamaksuja.

– Osa siirtolaisista on ollut tehtaan työoloihin niin tyytymättömiä, että he ovat karanneet tehtaalta paperittomina, Vartiala kertoo.

Finnwatch on seurannut Siam Sempermed -tehtaan työoloja vuodesta 2013. Aiemmin havaittuja ongelmia on tehtaalla korjattu. Työntekijät saavat palkkakuitit ja työsopimukset omalla kielellään, sairaslomien saaminen on helpompaa ja laittomat irtisanomiset on haastateltujen mukaan lopetettu.

– Siam Sempermedissä valmistettuja käsineitä Suomessa markkinoiva OneMed on auditoinut aktiivisesti tehdasta ja vaatinut tehtaan itävaltalaiselta osaomistajalta toimenpiteitä. Auditoinneilla ei kuitenkaan ole päästy käsiksi ongelmien syihin. Nyt tarvitaan enemmän vuoropuhelua suoraan thaimaalaisen tehtaan, ostajien ja kansalaisjärjestöjen kesken, Vartiala toteaa.

Finnwatchin raportti kertoo ongelmista myös Berner Medicalin markkinoimien, Ansell-yrityksen valmistamien sairaalakäsineiden tuotannossa Malesiassa. Julkiselle sektorille käsineitä tuottava Ansellin tehdas muun muassa takavarikoi työntekijöiden passeja, teettää pakotettuja ylitöitä sekä rajoittaa työntekijöiden liikkumista. Tiedot perustuvat ruotsalaisten julkisten hankkijoiden teettämään auditointiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)