Verkkouutiset

Päätös ydinvoimalan rakentamisesta – suomalaisrahoittajien etsintää jatketaan

Fennovoiman omistajat Voimaosakeyhtiö ja venäläinen RAOS Voima tekivät tiistaina sitovan päätöksen Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamisesta ja rahoittamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sovitun aikataulun mukaan voimala tuottaa omistajilleen sähköä omakustannushintaan vuodesta 2024 eteenpäin.

Myös tiistaina kokoontunut yhtiökokous nimitti Fennovoimalle uuden hallituksen. Sen puheenjohtajana aloittaa Caverionin johtaja Juhani Pitkäkoski ja varapuheenjohtajana Rusatom Overseasin varapääjohtaja Anastasia Zoteeva.

Fennovoiman hallituksen puheenjohtajana aiemmin toiminut Pekka Ottavainen jatkaa Fennovoiman pääomistaja Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtajana.

Rosatomin suomalaisesta tytäryhtiöstä RAOS Voima Oy:stä tuli maaliskuun lopussa Fennovoiman toinen omistaja 34 prosentin osuudella. Fennovoiman pääomistaja Voimaosakeyhtiön tavoite on säilyttää omistuksensa Fennovoimassa nykyisessä 66 prosentissa.

Voimaosakeyhtiössä on käynyt kato. Viimeksi pari viikkoa sitten Kesko ilmoitti irtaantuvansa ydinvoimalan rahoittamisesta. Keskon kiinteistöyhtiö omistaa Voimaosakeyhtiöstä 4,5 prosenttia. Ennen Keskon luopumista suomalaiseen rahoituksen osuus oli 50,2 prosenttia.

Kesko on ilmoittanut olevansa halukas myymään oman osuutensa. Minimissään suomalaisosuuden pitäisi nousta 51 prosenttiin, jos kerran venäläisten omistus nousee suomalaisten sijoittajien haluttomuuden takia 49 prosenttiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)