Verkkouutiset

Varoitus asuntokuplasta – pankit tekevät tulosta pitkillä lainoilla

Laina-aikojen pidentäminen lisää asuntokuplan riskiä, mutta sillä on merkittävä myönteinen vaikutus pankkien tulokseen, todetaan sijoittamiseen erikoistuneen yksityispankki Evlin aamukatsauksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinnostus pitkien, jopa 45 vuoden asuntolainojen tarjoamiseen on kasvanut viime aikoina pankkialalla Suomessa.

Evlin analyytikon Jaakko Tyrväisen mukaan laina-aikojen pidentämisellä lähestytään hiljalleen niin sanottua ruotsalaista asuntolainakulttuuria, jossa lyhennykset ovat erittäin pieniä, kun tietty omarahoitusosuus on saavutettu.

– Vaikka tämä lisää riskejä asuntokuplan rakentumiselle, on ilmiöllä merkittävät positiiviset vaikutukset pankkien tuloksen muodostumisen kannalta, Tyrväinen toteaa Evlin aamukatsauksessa keskiviikkona.

Hän muistuttaa, että kun asuntovelallinen lyhentää lainakantaansa vähemmän, on pankkien helpompi pitää lainavolyyminsa kasvussa. Samalla pankki voi houkutella asiakasta sijoittamaan lyhennyksestä vapautuvia varoja.

Lisäksi nykyistä pidemmät asuntolainat johtaisivat Tyrväisen mukaan asuntohintojen nousuun, mikä vähentäisi pankin riskiä asuntolainan osalta.

– Viime kädessä kuitenkin riskit asuntohintakuplasta kasvaisivat, hän varoittaa.

Lue myös:

”Pitää vastata haasteeseen” – 45 vuoden asuntolainoja kysytään, arvioi S-Pankki KL:lle

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)