Verkkouutiset

Etlan Vesa Vihriälä: Työllisyystavoitteen toteutuminen edellyttää yli kahden prosentin kasvua

Etlan toimitusjohtajan Vesa Vihriälän mukaan hallituksen päätökset ovat riittämättömiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etlan toimitusjohtajan Vesa Vihriälän arvion mukaan hallitus jäi puoliväliriihessään puolitiehen.

– Päätökset olivat oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä, Vihriälä sanoo.

Vihriälän mielestä hallituksen finanssipoliittinen yleislinja on kuitenkin oikea.

– Myös työmarkkinakysymyksissä on tehty oikeita asioita, mutta tehdyt toimenpiteet eivät riitä mitenkään hallituksen tavoitteiden toteutumiseen, Vihriälä toteaa.

Hallituksen tavoitteleman 72 prosentin työllisyysasteen toteutumiseen Vihriälä on suhtautunut epäilyksellä. Se edellyttää hänen mukaansa enemmän kuin kahden prosentin talouskasvua.

– Oikein hyvällä onnella näin saattaa käydä, mutta esimerkiksi Suomen Pankin, valtiovarainministeriön tai Etlan viime aikoina esittämissä ennusteissa ei ihan näin hyvää kasvua ole näköpiirissä, Vihriälä huomauttaa.

Puoliväliriihen tuloksia arvioitaessa Vihriälä kiinnittää huomiota myös siihen, että tutkimus- ja tuotekehityspanostukset jäivät liian pieniksi.

Tekesin 200 miljoonan euron aiempia leikkauksia kompensoidaan nyt 35 miljoonalla per vuosi. 60 miljoonaa oli kertaluonteinen pääomitus.

Suomen Akatemialle tuli lisärahaa 25 miljoonaa per vuosi, vaikka kaikkiaan korkeakoululaitoksesta on leikattu 350 miljoonaa euroa vuositasolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)