Verkkouutiset

EU-parlamentin valiokunta puolsi työllistämistukea Nokialta irtisanotuille

Euroopan parlamentin budjettivaliokunta puolsi torstaina komission esitystä myöntää Suomelle EU-tukea Nokian irtisanomien työntekijöiden työllistymisen edistämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tukea on esitetty myönnettäväksi 2,6 miljoonaa euroa, ja siitä on tarkoitus hyötyä 821 irtisanottua. Tuesta äänestetään parlamentin täysistunnossa ensi viikolla.

Parlamentin budjettivaliokunta hyväksyi tuen myöntämisen Suomelle äänin 32 puolesta, 2 vastaan ja 0 tyhjää. Euroopan parlamentin budjettivaliokunnassa mietinnön esittelijänä toimii Petri Sarvamaa (kok., EPP).

Budjettivaliokunnan mietinnössä todetaan, että tieto- ja viestintäteknologia-alalla on rakenteellisesti keskeinen asema Suomen taloudessa. Mepit huomauttavat, että Nokian viimeisimmät työntekijävähennykset kuvastavat Suomen teknologiateollisuuteen vaikuttavaa kehitystä, jossa työllisyysluvut ovat olleet kahden viime vuoden aikana erittäin epävakaat tehokkuuden lisäämisestä ja tuotteiden kilpailukyvyn säilyttämisestä johtuvan paineen vuoksi.

Budjettivaliokunnan hyväksymässä mietinnössä muistutetaan myös, että Nokian työntekijävähennykset ovat osa yhtiön maailmanlaajuista muutosohjelmaa, jota yhtiö tarvitsee voidakseen kilpailla itäaasialaisten kilpailijoidensa kanssa.

Parlamentin täysistunnon ja ministerineuvoston on vielä hyväksyttävä tuen myöntäminen. Parlamentin täysistunnossa esityksestä äänestetään 17. toukokuuta. Neuvoston odotetaan tekevän päätöksensä 15. toukokuuta.

Pääneuvottelijana asiassa toiminut Petri Sarvamaa toteaa, että Suomessa IT-ala on kokenut kovia muutoksia globalisaation vuoksi.

– Kaikesta rahaston tuesta noin 5 prosenttia on myönnetty Suomelle. Suomi onkin varsinainen EGR-tuen suurvalta, hän sanoo.

Sarvamaan mukaan Suomen viranomaiset toimivat nopeasti irtisanomisten jälkeen ja ryhtyivät tarjoamaan Nokia Network Systemsiltä irtisanotuille apua jo ennen EGR-tuen myöntämistä tai hakemista. EGR-tuki kattaa 60 prosenttia irtisanottujen työntekijöiden uudelleentyöllistymistä tukevien toimien kustannuksista, joihin sisältyy muun muassa koulutus, työelämäohjaus ja yrittäjyysraha.

Suomi on aikaisemmin hakenut EGR-tukea muun muassa Nokian Salon tehtaan sulkemisen takia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)