Verkkouutiset

Suomessa opiskelleiden ulkomaalaisten palkkaamista yritetään helpottaa

Suomessa lanseerataan uusi verkkopalvelu helpottamaan ulkomaisten osaajien palkkaamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkomaisten osaajien rekrytointia helpottavalla uudella verkkopalvelulla pyritään edistämään suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymistä.

Yhteishankkeessa ovat mukana Elinkeinoelämän keskusliitto, Sitra, Amcham Finland, Team Finland ja Finpro.

Tavoitteena on moninkertaistaa ulkomaalaisten osaajien määrä kansainvälistyvissä suomalaisyrityksissä uuden Findwork.fi-verkkopalvelun avulla.

Yli 3 000 ulkomaalaista opiskelijaa suorittaa vuosittain korkeakoulututkintonsa Suomessa, mutta vain hyvin pieni osa heistä jää Suomeen. EK:n mukaan lähdön tavallisin syy on se, ettei ulkomainen tutkinnonsuorittaja saa Suomesta työtä.

Yrityksen täytyy olla yhteydessä eri yliopistoihin ja korkeakouluihin löytääkseen haluamansa osaajan, mikä nostaa rekrytointikynnystä.

– Tällaiseen ei pk-yrityksillä ole resursseja. Halusimme palvelun avulla ratkaista tämän ongelman ja tehdä rekrytoimisen mahdollisimman helpoksi, hankkeen vetäjä Heidi Marttila kertoo EK:n tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että mistään tempputyöllistämisestä ei ole kyse, sillä pk-yritys rekrytoi aina pelkästään todelliseen tarpeeseen.

Hankkeen keulakuva ja suojelija on entinen Yhdysvaltojen Suomen-suurlähettiläs, nykyinen Aalto-yliopiston Executive in Residence -opettaja Bruce Oreck.

– Jokainen suomalainen kustantaa maksamillaan veroilla välillisesti ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden opintoja. On Suomen etu, että tehdyt investoinnit kantavat hedelmää täällä eivätkä vuoda muissa maissa hyödynnettäviksi, Oreck toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)