Verkkouutiset

Mediaanipalkka 5 000 kuukaudessa – ”Haluamme auttaa jäseniämme paremmalle oksalle palkkaneuvotteluissa”

Ekonomien palkkakehitystä voi pitää kohtuullisen hyvänä, arvioidaan Suomen Ekonomeissa kyselyn perusteella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ekonomien palkkojen nousuvauhti on pysytellyt kahden prosentin tuntumassa. Ekonomien palkkakyselyn mukaan mediaanipalkka viime vuonna oli 5 000 euroa kuukaudessa. Vastavalmistuneen mediaanipalkka oli 3 200 euroa.

Suomen Ekonomien toiminnanjohtaja Hanna-Leena Hemmingin mukaan palkkatietoisuuden kasvattaminen ja palkkaneuvotteluja tukevat palvelut ovat liiton käytetyimpiä ja arvostetuimpia jäsenpalveluja.

– Haluamme auttaa jäseniämme paremmalle oksalle palkkakeskusteluissa. Tilastojen valossa näyttää hyvältä, Hemming toteaa.

Vaikka palkka oli noussut 63 prosentilla vastaajista, se kuitenkin laski neljällä prosentilla ja pysyi lopuilla samana. Palkankorotuksen perusteena oli useimmiten yleiskorotus, jonka kautta palkka oli noussut 42 prosentilla vastaajista.

– Positiivista ekonomien työmarkkinoilla oli myös se, että ekonomit kokivat sekä oman tilanteensa että työpaikan tilanteen edellisvuosia vakaammaksi, kertoo Ekonomien tutkimuspäällikkö Juha Oksanen liiton tiedotteessa.

Ekonomien luottamus omaan tilanteeseen työpaikalla on hieman vahvistunut edellisvuodesta. Vähintään melko vakaaksi tilanteensa kokee nyt 83 prosenttia, ja 71 prosentilla on luottamusta myös työpaikan tilanteen vakauteen.

Vastajista 41 prosenttia kuitenkin kertoi, että heidän työpaikallaan oli käyty yt-neuvotteluja. Henkilökohtaisesti yt-neuvottelujen piirissä oli ollut noin joka viides.

Lisäksi 48 prosenttia vastaajista oli vuoden aikana keskimäärin vajaan kahden eri muutoksen kohteena. Näistä joka kolmannelle muutos merkitsi uuden työn hakua töissä ollessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)