Verkkouutiset

Talouskasvu Danske Bankin mukaan vaatimatonta mutta asuntolainojen kysyntä ennätykseen

Danske Bank odottaa talouden kasvun jatkuvan vaatimattomana mutta kertoo kuluttajien kiinnostuksen asuntolainoja kohtaan olleen alkuvuonna ennätyksellisen korkealla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taloudellisen luottamuksen vahvistuminen alkuvuonna näkyi Danske Bankin mukaan henkilöasiakkaiden luotonkysynnän kasvuna ja merkkeinä yritysasiakkaiden taloudellisen toimeliaisuuden kasvusta.

Kuluttajien kiinnostus asuntolainoja kohtaan oli alkuvuonna Danske Bankin Suomen liiketoimintojen toimitusjohtaja Risto Tornivaaran mukaan ennätyksellisen korkealla. Uusien asuntolainojen volyymi kasvoi tammi-maaliskuussa 13 prosenttia edellisvuodesta.

– Olemme viimeisen vuoden ajan pyrkineet eri tavoin rohkaisemaan nuoria ensiasunnon ostajia ja onkin erityisen ilahduttavaa että uusien ensiasuntolainojen volyymi kasvoi peräti 29 prosenttia, Tornivaara kertoo konsernin osavuositiedotteessa.

Danske Bankin Suomen liiketoiminnan korkokate parani tammi-maaliskuussa vuodentakaisesta 10 prosenttia 87 miljoonaan euroon. Pankin mukaan korkokate kasvoi matalasta korkotasosta huolimatta, koska rahoituksen hankintakustannukset laskivat, luotonanto kasvoi ja talletuskorkotasoa sopeutettiin markkinatilanteeseen.

Pankin Suomen liiketoiminnan tulos ennen veroja kasvoi 31 prosenttia 82 miljoonaan euroon.

Danske Bank odottaa Suomen talouden kasvun jatkuvan vaatimattomana tänä ja ensi vuonna. Korkotason ja erityisesti lyhyiden korkojen odotetaan pysyvän alhaisena myös tänä vuonna.

Pankki odottaa luotonantonsa sekä henkilö- että yritysasiakkaille jatkavan kasvavan tämän vuoden aikana. Korkokatteen sekä tuottojen yhteensä odotetaan paranevan viime vuodesta.

Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki varoitteli eilen torstaina kuluttajien ostovoiman kasvun hidastumisesta tänä vuonna, kun palkat eivät juuri nouse kilpailukykysopimuksen myötä ja kiihtyvä inflaatio syö valtaosan ostovoiman kasvusta. Suomen talouskasvu ylittää kuitenkin hänen mukaansa kaksi prosenttia tänä vuonna, mikäli poliittiset epävarmuudet pysyvät maailmalla aisoissa.

Lue myös:

Kuluttajien hurjan optimismin taustalla ekonomistin mielestä uutisointi ja ennustukset

Työttömyys vähenee, myös piilossa oleva ja pitkäaikainen

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)