Verkkouutiset

”Samassa taloyhtiössä olevien asuntojen välillä on hintaeroja”

Asuntokaupan tuntijat ovat huomanneet, että samalla kadulla tai samassa talossa olevat asunnot voivat olla markkinoilla selvästi eriarvoisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Huoneistomarkkinointi-ketjun liiketoimintajohtaja Jukka Rantanen ja Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen kertovat asuntokaupan hintojen alueellisen eriytymisen lisääntyneen entisestään.

Rantanen puhuu jo katukohtaisesta polarisoitumisesta, joka hänen mukaansa näkyy vahvasti Helsingissä.

– Perinteinen postinumeron perusteella tapahtuva hintojen eriytyminen siirtyy taka-alalle, kun entistä tärkeämmiksi tulevat varsinkin talon korjaustarve, pohjapiirustus, kerros, näkymä ja oikea katu, Rantanen kertoo tiedotteessa.

Samassa taloyhtiössä olevien asuntojen välillä on Rantasen mukaan myös eroja. Jos esimerkiksi kylpyhuoneremontti on tehty, se näkyy selkeästi myös myyntihinnassa.

Heiskasen mukaan polarisoitumista vauhdittaa myös puute persoonallisista huone- ja tilaratkaisuista. Asuntorakentaminen on hänen mielestään jämähtänyt tasapaksuun tuotantoon, vaikka yhä useampi kaipaisi kerrostaloasuntoihin yksilöllistä luonnetta ja persoonallisuutta.

– Toivoisin kysynnän johtavan uudentyyppiseen asuntotuotantoon sekä vanhojen ullakkojen ja piha- ja varastorakennusten nykyistä laajempaan hyödyntämiseen, Heiskanen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)