Verkkouutiset

Näin hyvinvointiyhteiskunta rahoitetaan – Arto Satonen esittelee pamfletissaan työn linjan

Eduskunnan varapuhemiehen Arto Satosen (kok.) mukaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen edellyttää 75 prosentin työllisyysastetta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Arto Satonen esitteli kirjoittamansa ja Ajatuspaja Toivon tuottaman Työn linja -osallisuus kunniaan -pamfletin eduskunnan kansalaisinfossa keskiviikkona järjestetyssä tilaisuudessa.

Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin edellyttää Satosen mielestä työn linjan toteuttamista, johon sisältyy työmarkkinoiden joustavoittaminen, työnteon kannustavuuden lisääminen, perhevapaiden uudistaminen, työllisyysastetta nostavan maahanmuuton lisääminen, negatiivisen tuloveron käyttöönotto ja osallistavan sosiaaliturvan kehittäminen.

Satonen kertoi heränneensä pamfletin kirjoittamiseen osallistuessaan republikaanien puoluekokoukseen Clevelandissa kesällä 2016. Tuolloin nykyinen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump valittiin republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi.

Satonen oivalsi, että Trumpin menestyksessä oli kyse valkoisen köyhtyvän miehen vastalauseesta: vanhat työpaikat halutaan takaisin ja niiden menettämisestä syytetään globalisaatiota.

Eduskunnan varapuhemies tulee pamfletissaan siihen tulokseen, että vanha maailma ei ole tuotavissa takaisin.

”Meidän ei kannata haaveilla paluusta 1980-luvun maailmaan”, pamfletissa todetaan. Suomi on sittemmin muuttunut avoimeksi taloudeksi ja elintaso on noussut huomattavasti.

Satonen karsastaa paitsi Trumpin tarjoamaa protektionismia eli suljetun talouden tarjoamista ratkaisuksi myös perustuloa ratkaisuna ongelmiin. Perustulo tekee toimettomuudesta hyväksyttävän vaihtoehdon.

Hän kuitenkin löytää 1980-luvun maailmasta jotain hyvääkin: työllisyysaste ja ihmisten osallisuus oli parempi. Sosiaalimenot olivat pienempiä, kun syrjäytyneitä oli vähemmän.

Ratkaisuksi Satonen esittää nipun toimia, joilla ihmisten osallisuutta ja työllistämistä saataisiin lisättyä. Hän nimeää työllisyysasteen nostoon ja osallistamiseen kannustavat uudistukset työn linjaksi.

”Työn linjalla ei ole helppo voittaa vaaleja, koska se ei tarjoa helppoja ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Se tarjoaa kuitenkin sarjan punnittua ratkaisuja, jotka kaikki vievät kohti samaa maalia”, Satonen toteaa pamfletissaan.

Satosen pamfletti on luettavissa Ajatuspaja Toivon nettisivuilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)