Verkkouutiset

AL: Ari ei löytänyt halpaa paistinpannua eikä alennuksiakaan merkattuina

Anttilan keskiviikkona alkaneen loppuunmyynnin kerrotaan tuottaneen monelle innostuneelle pettymyksen, kun alennukset eivät vastanneetkaan odotuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tampereella oli Kuninkaankadun myymälän edessä yhdeksältä ennen ovien aukeamista Aamulehden mukaan ainakin sata ihmistä.

Anttila on ilmoittanut 20–80 prosentin alennuksista, mutta moni asiakas on lehden mukaan pettynyt.

Tamperelainen Tero Piiroinen oli aamulla lähtenyt Tesomalta etsimään videopelejä kunnon alennuksella. Peliosastolla oli hänen mukaansa kuitenkin alennuksia vain 10 prosentilla.

– Se oli vähän kaukana siitä kahdeksastakymmenestä, mikä kiilsi silmissä, kun lähti aamulla tänne kiireellä tulemaan, hän kertoo lehden uutisvideolla.

Tavaratalon kaima Ari Anttila puolestaan etsi itselleen halpaa paistinpannua.

– Ei ole paistinpannua löytynyt mutta ei ole alennuksiakaan, merkattuina ainakaan, hän sanoo.

Ylen uutisten mukaan Anttilan konkurssiloppuunmyynti on saanut aikaan muhkeita jonoja eri puolilla maata. Kokkolassa kassoille on ollut sadan metrin jonot, ja tulijoiden sisäänpääsyä on jouduttu rajoittamaan. Jyväskylässä keskustan Anttila ruuhkautui heti avaamisen jälkeen.

Suurimmaksi osaksi alennukset ovat Ylen mukaan 20 prosenttia.

Anttila- ja Kodin Ykkönen -tavarataloja on 31 kappaletta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)