Verkkouutiset

Sähköntuotanto Olkiluoto 3:ssa alkanee loppuvuonna 2018 – riidat jatkuvat

Teollisuuden Voima Oyj kertoo osavuotiskatsauksessaan, että se on syyskuussa saanut lisätietoja Olkiluodon 3 ydinreaktorin valmistumisen aikataulusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ydinreaktorin laitostoimittajan antamien lisätietojen mukaan ”laitosyksikön säännöllinen sähköntuotanto alkaisi loppuvuodesta 2018”. Tällä hetkellä on käynnissä aikatauluarvion yksityiskohtainen tarkastelu.

AREVA GmbH, AREVA NP SAS ja Siemens AG:n muostavat yhdessä laitostoimittajan.

Hallitus hylkäsi syyskuun lopussa TVO:n hakemuksen Olkiluodon neljännen voimalaitoksen periaatepäätökselle myönnettävästä lisäajasta, koska ”OL3-hankkeeseen liittyvien epävarmuuksien vuoksi on mahdotonta luotettavasti arvioida pystyisikö TVO etenemään OL4-hankkeessaan rakentamisluvan jättämiseen asti uudenkaan määräajan puitteissa.”

Vuonna 2010 myönnetty periaatepäätös on kuitenkin edelleen voimassa vuoden 2015 kesäkuun loppuun saakka, milloin yhtiön on viimeistään jätettävä yksityiskohtainen rakentamislupahakemus.

OL4-hankkeen rahoituksesta ei ole ollut varmuutta ennen kuin tiedetään, että OL3 aloittaa sähköntuotannon ja siitä syntyy laitoksen omistajille tuloja.

Alun perin OL3:n sähköntuotannon piti alkaa huhtikuun lopussa 2009. TVO:n osavuotiskatsauksen mukaan ”laitostoimittajan laitosyksikön asennustyöt ja automaation suunnittelu eivät ole edenneet laitostoimittajan aikataulujen mukaisesti”.

Viivästymisestä johtuen TVO:n ja laitostoimittajan välillä on välimiesmenettelyssä käynnissä riita-asia. TVO jätti vuonna 2012 kanteen ja vastineen, jonka rahamääräinen arvio kustannuksista ja menetyksistä oli noin 1,8 miljardia euroa. Välimiesmenettely alkoi kuitenkin jo joulukuussa 2008 laitostoimittajan aloitteesta. Laitostoimittajan vaatimus on yhteensä noin 2,7 miljardia euroa.

Osavuotiskatsauksessa todetaan, että ”välimiesmenettely voi kestää useita vuosia ja siinä vaaditut määrät voivat vielä päivittyä”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)