Verkkouutiset

Perheyritysten liitto: Hallituksen tehtävä verotuksesta ennustettavaa

Liiton mukaan Suomi tarvitsee verotusta, joka on ennustettavissa yli vaalikausien.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perheyritysten liitto katsoo, että nahkeiden vuosien jälkeen Suomen talous osoittaa jälleen kasvun merkkejä.

Kestävän kasvun käynnistyminen edellyttää liiton mukaan viennin vedon voimistumista.

Juha Sipilän (kesk.) hallituksen on puoliväliriihessään tehtävä ratkaisuja, jotka antavat tälle kehitykselle tuulta purjeisiin, liitto toteaa tiedotteessaan.

Liiton mukaan työllisyyden parantaminen teknologisen murroksen kourissa edellyttää, että Suomi on verotuksellisesti kilpailukykyinen uusia työpaikkoja ja uusia investointeja tekevälle sekä suuria henkilökohtaisia riskejä ottavalle pitkäjänteiselle yrittäjälle ja omistajalle.

Maailmantalouden ja kansainvälisen verotuksen muutokset ovat nyt voimakkaita. Muiden liikkeisiin reagoimisen ei katsota riittävän, vaan verotuksen rakenteellisen uudistamisen mahdollisuuksia tulisi pohtia etunojassa.

– Verotuksen rakennetta on muutettava suuntaan, jossa verotus on selvästi ennustettavissa, ja jossa omistaja ja yrittäjä voi tehdä päätöksiä yrityksen parhaaksi, vakaaseen verojärjestelmään luottaen. Verotusta kehitettäessä pitää huomioida se, että suomalainen omistaja laittaa itsensä ja rahansa likoon suomalaisten työpaikkojen luomiseksi, toteaa Perheyritysten liiton puheenjohtaja Heikki Kovanen.

Liiton mielestä hallituksen tulee käynnistää verotuksen uudistustyö jo kuluvan vaalikauden aikana. Sen tavoitteeksi tulisi asettaa verotuksen ennustettavuus yli vaalikausien.

Perheyritysten liitto pitää tärkeänä, ettei verotuksen uudistustyötä tehdä pelkästään virkamiestyönä, vaan avoimesti elinkeinoelämän, myös suomalaisen omistajuuden, näkemykset laajasti huomioiden.

Uudistustyön keskeinen ohjenuora tulisi olla, että omistamisen ja yrittämisen verotus on kannustavaa, oman pääoman asemaa vahvistavaa sekä omistajan pitkäjänteistä riskinottokykyä ja -halua palkitsevaa.

Liiton mukaan yrityksen ja omistajan verotusta on tarkasteltava kokonaisuutena. Kokonaisvaikutus ohjaa sitä, suuntautuuko yrittäjien pääomapanos hyvinvointia ja työpaikkoja luovaan, riskejä ottavaan yritystoimintaan vai passiivisiin, matalan riskin sijoituskohteisiin.

– Osinkoverotusta ei pidä kiristää. Kiristyksellä ei Suomen kilpailukykyä paranneta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)