Verkkouutiset

Ei euroeroa tälläkään kertaa? Kreikkalaiset optimistisia neuvotteluiden suhteen

Kreikan neuvottelut Euroopan komission, Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) ja Euroopan keskuspankin (EKP) jatkuvat maanantaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eri uutislähteiden mukaan neuvotteluissa olisi tapahtunut etenemistä. Toisaalta optimisesti neuvotteluiden etenemiseen vaikuttavat suhtautuvan ainoastaan kreikkalaiset lähteet, kun taas rahoittajien puolella olaan varovaisempia.

Kreikkaa uhkaa sekä maan pankkijärjestelmän romahdus että valtion maksukyvyttömyys lähiaikoina, jos maa ei pääse lainottajiensa kanssa sopuun rakenteellisten uudistusten etenemisestä.

Tilanne on hyvin samanlainen kuin aiemmin neuvotteluissa Kreikan kanssa. Valtion kassa alkaa olla tyhjä ja pankit eivät saa riittävästi likviditeettiä pystyäkseen maksamaan asiakkaille talletuksiaan. Viime hetkellä kuitenkin sopimus saadaan aikaiseksi ja Kreikan rahoitusta jatketaan.

Verrattuna edelliseen hallitukseen, Aleksis Tsiprasin johtama vasemmistohallitus on ollut huomattavasti haluttomampi neuvotteluihin ja uudistuksiin. Rahoittajien kärsivällisyys on ollut koetuksella.

EKP:n johtokunta kokoontuu keskiviikkona päättämään kreikkalaispankkien rahoituksesta. Kreikkalaispankit joutuvat turvautumaan hätärahoitukseen (ELA). EKP ei salli pankkien käyttää Kreikan valtion velkakirjoja täysimääräisinä vakuuksina hätärahoitukselle, vaan niihin kohdistuu leikkaus. EKP suunnittelee kasvattavansa tätä leikkuria keskiviikon kokouksessaan. Sen vaikeuttaisi huomattavasti kreikkalaispankkien mahdollisuuksia maksaa ihmisille talletuksia takaisin.

Kreikan hallitus toivoisi, että ennen ratkaisevaa keskiviikkopäivää voitaisiin järjestää euroryhmän (euroalueen valtiovarainministereiden) hätäkokous ennen kuin EKP päättää mahdollisista uusista leikkauksista vakuusarvoihin.

Seuraava kriittinen piste Kreikan kannalta on tiistai 12. toukokuuta, jolloin Kreikalla erääntyy 700 miljoonan euron velka IMF:lle.

Maanantaina 11. toukokuuta on säännönmukainen euroryhmän kokous, joten viimeistään silloin Kreikan hallituksen olisi taivuttava sopimukseen uudistuksista komission, IMF:n ja EKP:n kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)