Verkkouutiset

Huijaukset hankaloittavat pk-yritysten toimintaa ja haittaavat kilpailua

Huijaukset heikentävät monin tavoin pk-yritysten toimintamahdollisuuksia. Huijausten vaikutukset ulottuvat kuitenkin laajemmin koko yhteiskuntaan, selviää tuoreesta selvityksestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Huijaukset hankaloittavat elinkeinotoimintaa ja yritysten toimintaedellytyksiä, käy ilmi Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) selvityksestä.

Erityisen haavoittuvaisia huijauksille ovat pienet yritykset, koska niillä on usein suuria yrityksiä vähemmän asiantuntemusta ja keinoja havaita huijauksia ja saada huijauksissa menettämiään varoja takaisin.

Selvityksen mukaan yleisimmät pk-yritysten kohtaamat huijaukset liittyvät hakemistopalveluihin, valelaskuihin tai laskuväärennöksiin sekä veronpalautuksiin.

Välittömien taloudellisten menetysten lisäksi pk-yrityksiltä menee huijausten selvittämiseen rahaa ja aikaa, jotka ovat pois liiketoiminnan kehittämisestä. Lisäksi huijaukset vaikuttavat yrittäjän ja työntekijöiden hyvinvointiin.

Selvitys korostaa, että huijauksilla on myös laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Huijauksen kohteeksi joutuneet yritykset pyrkivät korvaamaan menetyksiään nostamalla hintoja, jolloin kuluttajat joutuvat maksamaan palveluista ja tuotteista enemmän.

Viranomaisilta huijausten selvittäminen vie resursseja, jotka voitaisiin muuten suunnata yritysten ja kuluttajien palveluihin.

Huijaukset haittaavat myös markkinoiden toimintaa ja tervettä kilpailua. Pk-yritysten kilpailuasema kärsii siitä, että niillä on suuria yrityksiä heikommat mahdollisuudet siirtää huijausten aiheuttamat kustannukset palveluidensa ja tuotteidensa hintoihin.

Viime kädessä huijaukset heikentävät selvityksen mukaan yritysten ja kuluttajien luottamusta rehellisestikin toimiviin yrityksiin.

Liiketoimintaosaaminen avainasemassa

Pk-yrityksiin kohdistuvia huijausyrityksiä ei voida kokonaan estää, mutta huijausten onnistumista on mahdollista rajoittaa.

KKV:n selvityksen perusteella huomattava osa huijauksista selittyy pk-yrittäjien puutteellisella liiketoimintaosaamisella. Yritykset tarvitsisivat erityisesti tietoa sopimuksiin ja perintään liittyvistä asioista sekä taitoa tunnistaa ja välttää huijauksia.

Elinkeinoelämä ja viranomaiset voisivat parantaa huijausten kohteeksi joutuneiden pk-yritysten asemaa tiedottamalla nopeasti ajankohtaisista huijauksista ja antamalla konkreettisia toimintaohjeita.

Myös lainsäädännön tarjoamia mahdollisuuksia huijausten torjuntaan tulisi hyödyntää nykyistä tehokkaammin ja kehittää huijauksia torjuvaa oikeuskäytäntöä ja itsesääntelyä.

Toisaalta entistä suurempi osa huijauksista on lähtöisin ulkomailta, jolloin kansallisen lainsäädännön rinnalle tarvitaan EU:n laajuisia sääntöjä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)