Verkkouutiset

Kroatialaisyhtiö mukaan Fennovoiman hankkeeseen

Fennovoiman uusi osakas on kroatialainen Migrit Solarna Energija -yhtiö. Elinkeinoministeri Olli Rehnin mukaan omistuspohja täytyy vielä varmistaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Fennovoima Oy on toimittanut tiistaina työ- ja elinkeinoministeriöön valtioneuvostolle osoitetun rakentamislupahakemuksen Pyhäjoen Hanhikiven niemelle suunnitellusta ydinvoimalaitosyksiköstä.

Samalla yhtiö jätti selvityksen, jonka tarkoituksena on osoittaa, että vähintään 60 prosenttia yhtiön omistuksesta on toimijoilla, joiden asuin- tai kotipaikka on EU- tai EFTA-valtiossa.

Fennovoiman tänään jättämän omistajuusselvityksen mukaan Fennovoiman pääomistajan Voimaosakeyhtiö SF:n uusi osakas on yhdeksän prosentin osuudella kroatialainen Migrit Solarna Energija -yhtiö.

– Fennovoiman ilmoittama omistuspohja on työ- ja elinkeinoministeriölle tuoretta tietoa. Tarvitsemme aikaa asian tarkistamiseen ja sen varmistamiseen, että 60 prosentin omistajuusehto on todella täyttynyt, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) totesi tiedotustilaisuudessa.

– Jos näin on, tarkoittaisi se sitä, että hankkeen kotimainen omistusosuus olisi viime hallituksen ja eduskunnan määrittelemällä yhteiskunnan kokonaisedun edellyttämällä tasolla.

Riittävän kotimaisen omistajuuden osoittaminen on keskeistä sille, että työ- ja elinkeinoministeriö vastuuviranomaisena jatkaa yhtiön toimittaman rakentamislupahakemuksen käsittelyä ydinenergialain mukaisessa järjestyksessä. Tässä tapauksessa rakentamislupahakemuksen koko käsittelyn on arvioitu vievän vähintään kaksi vuotta.

– Työ- ja elinkeinoministeriö käyttää tarvittavan ajan kroatialaisen yhtiön omistuksen ja sitä koskevien muiden tietojen selvittämiseen. Jos työ- ja energiaministeriö toteaa selvityksen jälkeen, ettei omistajuusedellytys täyty, niin ministeriö tulee toimittamaan valtioneuvoston käsittelyyn esityksen rakentamislupahakemuksen hylkäämisestä ilman hakemuksen muuta jatkokäsittelyä, Rehn sanoi.

Rehn kommentoi myös lyhyesti valtion sähköyhtiö Fortumin roolia Fennovoiman hankkeessa.

– Fortum ei ole tässä hakemuksessa ilmaistu Fennovoiman omistajien joukossa.

Fortumin oli tarkoitus tulla mukaan uudeksi kotimaiseksi omistajaksi. Nyt näin ei kuitenkaan käynyt. Fortum ilmoitti aiemmin kytkeneensä sijoituksensa venäläisten vesivoimaloiden hankintaan Karjalassa. Neuvottelut eivät kuitenkaan edenneet toivotulla tavalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)