Verkkouutiset

Työllisyyskomissaari väläyttää EU-rahoitusta Microsoftin irtisanomien auttamiseksi

EU:n työllisyyskomissaari edellyttää Microsoftin tukevan irtisanomiaan työntekijöitä uudelleenkouluttautumiseen ja tarvittaessa uuden työpaikan löytämiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU:n työllisyydestä, sosiaaliasioista ja osallisuudesta vastaava EU-komissaari László Andor aikoo tavata Microsoftin edustajia mahdollisimman pian saadakseen lisätietoa suunnitelluista leikkauksista ja niiden sosiaalisten seurausten lieventämistoimenpiteistä.

– Aion myös selvittää tarkemmin, miten EU-rahoitusta voitaisiin käyttää irtisanottavien auttamiseksi, Andor toteaa lausunnossaan.

Microsoft ilmoitti torstaina irtisanovansa 1 100 entistä Nokian työntekijää Suomessa.

Hän muistuttaa, että kansallisilla ja alueellisilla viranomaisilla on myös mahdollisuus saada EU-rahoitusta uudelleenkouluttamiseen ja -työllistämiseen Euroopan sosiaalirahastosta tai Euroopan globalisaatiorahastosta, kunhan tietyt ehdot täyttyvät.

– Tänään ilmoitettujen irtisanomisten kohteena oleville olisi annettava tukea uudelleenkouluttautumiseen ja tarvittaessa uuden työpaikan löytämiseen. Microsoft on kuitenkin sitoutunut suunnittelemaan yhdessä työntekijöiden edustajien ja Suomen valtion kanssa sopeuttamispaketteja ja tukemaan uudelleentyöllistymistä joko yhtiön sisällä tai muualla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)