Verkkouutiset

Puukauppa vilkasta viime vuonna, myös hintataso kohosi

Puun ostajat hankkivat viime vuonna yksityismetsistä 41,4 miljoonaa kuutiometriä puuta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Pystykauppojen osuus kaikesta metsäteollisuuden ostamasta puusta oli 82 prosenttia eli 33,8 miljoonaa kuutiometriä. Eniten pystykauppaa käytiin kuusitukilla, jonka osuus pystykauppapuusta oli 29 prosenttia, kertoo yliaktuaari Aarre Peltola Luonnonvarakeskuksesta.

Yksityismetsistä ostetusta mäntytukista maksettiin pystykaupoissa keskimäärin 53,3 euroa ja kuusitukista 55,3 euroa kuutiometriltä.

Mäntykuitupuun kantohinta oli 15,5 euroa ja kuusikuitupuun 17,3 euroa kuutiometriltä. Sekä tukin että kuitupuun kantohintataso nousi edellisvuoteen verrattuna reaalisesti reilulla prosentilla. Myös edeltävän viiden vuoden jaksoon verrattuna reaalinen kantohintataso oli hieman korkeampi.

Seuraavaksi eniten ostettiin pystykaupoin mäntykuitupuuta (osuus 24 %) ja mäntytukkia (18 %).

Pystykaupoin ostetusta puusta noin kaksi kolmasosaa tuli uudistushakkuista. Puusta maksettu hinta vaihtelee leimikkotyypin mukaan. Tukki oli uudistushakkuissa kaksi prosenttia ja kuitupuu 12 prosenttia keskikantohintaa korkeampi.

Harvennushakkuissa tukista maksettiin 14 prosenttia ja kuitupuusta kahdeksan prosenttia keskikantohintaa vähemmän. Ensiharvennuksissa puu oli jo vajaat 30 prosenttia keskikantohintaa halvempaa.

Mäntykuitupuun hankintahinta oli 27,9 euroa, kuusikuitupuun 30,4 euroa ja koivukuitupuun 28,5 euroa kuutiometriltä. Kuitupuun reaalinen hankintahintataso nousi prosentilla edellisvuodesta. Hankintakaupat painottuvat voimakkaasti kuitupuuhun, jonka osuus hakatusta hankintapuusta oli 73 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)