Verkkouutiset

Suvaitsevaisuuskomissio haluaa Suomelle rasismivalvojan ja vihapuherekisterin

Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio suosittaa Suomelle toimenpiteitä rasismin torjuntaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) julkisti tiistaina viidennen Suomea koskevan raporttinsa. Ulkoministeriön tiedotteen mukaan raportissa annetaan yhtäältä tunnustusta monista tehdyistä tai meneillään olevista toimista. Toisaalta esitetään kuitenkin myös 20 suositusta toimenpiteistä rasismin ja suvaitsemattomuuden torjumiseksi.

ECRI suosittaa esimerkiksi poliisista ja syyttäjäviranomaisista riippumattoman elimen perustamista. Se tutkisi väitettyjä rotusyrjintä- ja poliisin väärinkäytöstapauksia. Poliisin monimuotoisuutta tulisi ECRI:n mukaan myös lisätä, jotta se heijastaisi paremmin väestön monimuotoisuutta.

Rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio suosittaa myös, että Suomeen luodaan vihapuheen ja viharikosten osalta kattava tiedonkeruujärjestelmä, jolla saadaan ”yhtenäinen ja yhdenmukainen kuva rasistisista ja homo/transfobisista vihapuhe- ja viharikostapauksista, jossa tiedot on täysin eritelty rikostyypin, vihamotivaatiotyypin ja kohderyhmän mukaan ja joka sisältää myös tiedot oikeudellisesta seurannasta ja tuloksista”.

Lisäksi tulisi laatia ”kattava strategia rasistisen ja homo-/transfobisen vihapuheongelman ratkaisemiseksi”. Tehtävään esitetään asianomaisista viranomaisista ja tasa-arvoelimistä, kansalaisjärjestöistä ja mahdollisuuksien mukaan median edustajista koostuvaa työryhmää. Vihapuheen ja viharikosten osalta lainvalvontaviranomaisten ja oikeuslaitoksen koulutusta tulee ECRI:n mukaan laajentaa sekä vahvistaa näiden väitettyjen rikosten tutkintaa.

ECRI suosittaa myös, että ”viranomaiset rohkaisevat julkisuuden henkilöitä ja etenkin poliitikkoja reagoimaan nopeasti ja paitsi tuomitsemaan kaikenlaisen rasistisen ja homo/transfobisen puheen, myös pyrkimään vahvistamaan niitä arvoja, jota tämänkaltainen puhe uhkaa”.

Rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio suosittelee lisäksi muun muassa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivallan muuttamista siten, että siihen sisältyisi oikeus tutkia yksittäisiä, väitettyä työelämän syrjintää koskevia tapauksia ja oikeus nostaa kanteita tuomioistuimessa omasta aloitteestaan. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle olisi myös avattava paikallisia ja alueellisia toimistoja, joille tulisi turvata riittävät resurssit. Myös esimerkiksi tasa-arvovaltuutetun resurssien lisäämistä suositellaan.

ECRI:n raportti löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa.

ECRI on Euroopan neuvoston asettama riippumaton ihmisoikeustilannetta ja rasismia seuraava toimielin. Komission jäsenet ovat ECRI:n mukaan itsenäisiä ja puolueettomia henkilöitä, jotka on nimitetty tehtävään moraalisen vaikutusvaltansa perusteella. Heidän kerrotaan olevan tunnustettuja rasismi-, muukalaisvastaisuus-, antisemitismi- ja suvaitsemattomuuskysymysten asiantuntijoita.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)