Verkkouutiset

Sanna Marinin haastattelu Ilta-Sanomissa 24. syyskuuta 2021.

Sanna Marin julisti koronan päättymistä 24.9.2021: Nyt saa mennä, kokea ja tehdä

Pääministerin syyskuisen arvion mukaan Suomi oli siirtymässä kohti normaalimpia aikoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perjantaina (5.11.2021) ministeri Krista Kiuru (sd.) totesi Ilta-Sanomissa Suomen päätyneen  ”sellaisten maiden joukkoon, joissa epidemia ei ole hallinnassa”.

– Painavat arviot, jotka on esitetty Suomen tautitilanteesta myös maan rajojen ulkopuolelta, kertovat siitä, että tilanteemme ei ole riittävästi hallinnassa, Krista Kiuru sanoi.

Epidemian uusin aalto on nostanut tartuntamääriä Suomessa rajusti. Sairaaloissa oli perjantaina 241 koronapotilasta. Samaan aikaan rokotteiden vaikutuksen hiipumista on alettu pelätä.

IS 24.9.2021.

Suomen pääministeri Sanna Marinilla (sd.) oli vielä syyskuussa aivan toinen viesti.

Sanna Marinia haastateltiin 24. syyskuuta 2021 niin ikään Ilta-Sanomissa. Sen otsikoissa hän totesi ”NYT ON AIKA ELÄÄ!” ja ”Nyt saa mennä, kokea ja tehdä”. IS puhui Marinin ”vapaudenviestistä” ja siitä, että korona on pian selätetty.

Sanna Marinin mukaan ”nyt hänestä jokaisen suomalaisen on aika palata normaaliin elämään” ja rajoitukset voitiin purkaa jo muutaman viikon päästä.

– Kyllä. Yhteiskunta avautuu. Toivon, että kaikki suomalaiset nyt kokevat, että saavat mennä, tehdä, kokea ja viettää aikaa ystävien ja läheisten seurassa, Sanna Marin sanoi IS:lle syyskuussa.

– Suomi on siirtymässä kohti normaalimpia aikoja. Rokotekattavuus paranee päivä päivältä.

– Emme suinkaan odota sinne asti, että rokotekattavuus on 80 prosenttia. Jatkuvasti viikoittain esimerkiksi ravintolarajoituksiin ja tapahtuma- ja kulttuurialalle on tullut höllennyksiä. Odotamme myös kovasti THL:ltä uutta maskisuositusta, jotta voimme helpottaa sitäkin kautta ihmisten elämää, Marin sanoi.

IS kysyi syyskuussa, uskaltaako nyt jo tehdä sellaisen arvion, että vapaudenpäivä on käsillä.

– Nykytiedon valossa kyllä. Näyttäisi siltä, että pääsemme normaaliin ja voimme siinä olla. Toki on muistettava, että virus ja pandemia ovat olleet arvaamattomia, Marin vastasi.

Hänen mukaansa ”keskeinen prioriteettimme on se, että saamme Suomen auki”.

Pääministeriltä kysyttiin, oliko hänen Instagramissa jakamissa ravintolakuvissa kyse ihmisten kannustamisesta normaaliin siirtymiseksi.

– Ehdottomasti. Itsekin olen puolitoista vuotta lähestulkoon tehnyt vain töitä, istunut Säätytalolla, enkä ole käynyt oikeastaan missään. Viettänyt aikaa perheen kanssa ja töissä, välillä ulkoillut. Nyt kun yhteiskunta on avautunut ja itsekin olen saanut rokoteannoksilla suojan vakavaa koronatautia vastaan, on ollut mahdollista käydä ulkona syömässä, kahvilassa ja tavata ystäviä. Se on ollut aivan ihanaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)