Verkkouutiset

”Emme voi hyväksyä tällaista mielivaltaa työpaikoille”

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari sanoo olevansa tyrmistynyt metsäteollisuuden työnantajien haluttomuudesta sopia alan uudistumisen kannalta keskeisten ylempien toimihenkilöiden työehdoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Metsäteollisuus ry katkaisi perjantaina keväästä asti jatkuneet sopimusneuvottelut YTN:n kanssa.

– YTN oli valmis jatkamaan neuvotteluja saadakseen jäsenille edes säädylliset työehdot, mutta tämä ei kelvannut työnantajille, Pertti Porokari sanoo tiedotteessaan.

Neuvotteluissa YTN:lle tärkeitä tavoitteita olivat työaikaan liittyvät tuottavuutta ja työhyvinvointia lisäävät järjestelyt. Näitä ovat muun muassa työaikapankki ja etätyö.

– Kuukausien neuvotteluiden aikana kirjoitettiin jopa yhteisiä tekstejä yhteisymmärryksessä, mutta kaikki työ oli turhaa. Näyttää siltä, että työnantaja ei alun perinkään halunnut minkäänlaista sopimusta, Porokari sanoo.

Hänen mielestään YTN:n oli mahdoton hyväksyä metsäteollisuuden työnantajien halua määritellä yksipuolisesti ylempien toimihenkilöiden työehdoista. Lisäksi tarjottu palkkapöytäkirja oli työllisyys- ja kasvusopimuksen tasoa pienempi.

– Emme voi hyväksyä tällaista mielivaltaa työpaikoille. Tässä tilanteessa jatkamme kenttäkierrosta metsäteollisuuden yrityksissä yhteistyössä muiden alan liittojen kanssa, Porokari sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)