Verkkouutiset

Yle: Kuntavaaleja aiotaan siirtää toistamiseen

Yle Uutisten tietojen mukaan sotea ja maakuntauudistusta ohjaava ministeriryhmä käsittelisi esitystä kuntavaalien lykkäämisestä ensi torstaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus päättää pian, viekö se eteenpäin puoluesihteerityöryhmän esityksen kuntavaalien lykkäämisestä lokakuuhun 2017, jotta ne voitaisiin pitää yhtä aikaa maakuntavaalien kanssa.

Lakimuutokset kunta- ja vaalilakeihin pitää saattaa voimaan jo tänä kesänä, jotta vaalien siirtäminen onnistuu. Kyseessä on jo toinen lykkäys, sillä kuntavaalit siirrettiin lokakuulta 2016 huhtikuulle 2017 viime vuonna tehdyllä kuntalain muutoksella.

Jos sote- ja maakuntahallinnon uudistava lakikokonaisuus ei sittenkään valmistu ajoissa, kuntavaalit olisi pakko pitää nyt tehtävän siirron mukaisesti lokakuussa 2017, mutta maakuntavaalit vasta, kun ehditään.

– Se olisi valtava poliittinen ja arvovaltatappio hallitukselle, toteaa puoluesihteerien valmistelua johtanut keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen Ylelle.

Laaninen toteaa, että puoluesihteerien esitykseen sisältyy ehdoton edellytys, että sote- ja maakuntalainsäädäntö on valmis ”presidentin allekirjoitusta myöten 1.7.2017”.

– Kyllä tässä luodaan poliittista painetta, että sote- ja maakuntalainsäädäntö on sitten saatava valmiiksi. Puoluesihteerit ymmärsivät täsmälleen, mitä tekivät tehdessään tämän ehdotuksen, Laaninen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)