Verkkouutiset

Sinuhe Wallinheimo muistuttaa pääministeriä paikallisen sopimisen lisäämisestä

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) kiittää pääministeri Juha Sipilää (kesk.) rehellisyydestä paikallista sopimista koskevassaan analyysissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Juha Sipilä kuvasi torstain Keskisuomalaisessa ”paikallisen sopimisen jääneen kilpailukykysopimusneuvotteluissa pahoin vajaaksi.”

– On hyvä, että kilpailukykysopimuksen yhteydessä paikalliseen sopimiseen jääneet puutteet tunnustetaan tällä kertaa myös pääministerin suulla. Aiemmin paikallisen sopimisen ulottamista myös työaikoihin ja palkkoihin ovat ehdottaneet johtavat ekonomistit sekä yrittäjät. Heidän mukaansa laaja työpaikkasopiminen voisi kääntää Suomen talouden ja tuoda työttömille töitä, Sinuhe Wallinheimo toteaa.

Hän muistuttaa pääministeri Sipilää siitä, että hänen nimeään kantavassa hallitusohjelmassa on vahva kirjaus paikallisen sopimisen lisäämisen puolesta.

– Hallitusohjelmassa laajan paikallisen sopimisen toteuttaminen on ollut keskeinen prioriteetti. Tavoitteena on ollut se, että yrityksissä kyettäisiin paikallisesti sopimaan, kilpailukyvyn parantamisesta, työllisyyden vahvistamisesta ja työsuhteen ehdoista kuten palkoista, työajoista, työsuhteen purkamisen edellytyksistä, työaikapankin käytöstä, sairauspoissaolojen vähentämisestä sekä työhyvinvointiin vaikuttavista kysymyksistä, sanoo Wallinheimo.

Hän muistuttaa lisäksi, että hallitus on luvannut käynnistää tarvittavat työaikalainsäädännön ja muun työlainsäädännön uudistukset, jotka tukevat paikallisen sopimisen edistämistä, mahdollistavat työnantajille yhdenvertaisen aseman poikkeamistilanteissa sekä vahvistavat henkilöstön asemaa yritysten päätöksenteossa.

– Näiden korkeamman työllisyysasteen kannalta elintärkeiden uudistusten läpivientiin pääministeri saa ainakin Kokoomuksen tuen, lupaa Wallinheimo.

Wallinheimo jakaa myös Sipilän käsityksen siitä, että tällä hetkellä paikallisen sopimisen edistäminen on työmarkkinatoimijoiden käsissä. Silti myös hallituksella voisi Wallinheimon mukaan olla oma roolinsa prosessissa, ja sen kestämisen pitämisessä maltillisena.

– Omasta mielestäni nopeampaa etenemistä paikallisen sopimisen osalta tulisi vakaasti harkita. Työttömien jättäminen vuoden ajaksi odottamaan paremmin palvelevia työmarkkinoita, on valinta, jota pitäisi välttää. Pallo asiasta on pääministeri Sipilällä, Wallinheimo toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)