Verkkouutiset

”Syksyn budjettiriihen painotukset valinnan paikka”

Syksyn budjettiriihen painotukset ovat tärkeä valinnan paikka, sanovat kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat Outi Mäkelä ja Sinuhe Wallinheimo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Nyt on saatava pyörät pyörimään: Suomessa tarvitaan positiivisia uutisia kasvua ja työpaikkoja lisäävistä toimista, Outi Mäkelä ja Sinuhe Wallinheimo toteavat.

– Riihessä on tehtävä päätös siitä, ryhdytäänkö tinkimään investoinneista ja syödään siemenperunat heti, vai annetaanko yritysten tehdä investointeja toimintansa ja tuotantonsa laajentamiseksi tavalla, joka tukee kasvua ja luo uusia työpaikkoja, he sanovat.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat peräävät ripeitä edistysaskelia verotuksen kehittämiseksi. Tilanteessa, jossa monessa yrityksessä joudutaan pohtimaan tulevaisuutta, olisi syytä kannustaa yrityksiä eteenpäin.

– Kannustavammassa veromallissa yrityksen voisi esimerkiksi olla mahdollista jättää osa tuotoista verotuksen ulkopuolelle yritystoimintaan liittyviä investointeja varten. Tämä olisi yhteiskunnankin kannalta kannattavaa, sillä sivuun jätetty raha palaisin kuitenkin myöhemmin markkinoille moninkertaisena, Mäkelä ja Wallinheimo sanovat.

Yritystoiminnan kannattavuutta pitäisi heidän mielestään tukea muillakin toimilla, jotka tekisivät yrittämisestä helpompaa ja houkuttelevampaa.

– Turhan normiston purkaminen, liikeaikalain kumoaminen ja muut terveellä järjellä tehtävät muutokset olisivat omiaan kannustamaan yrittäjyyteen.Turhan byrokratian ja hallinnollisen taakan tilalle on saatava tervettä järkeä, vapautta ja kokeilukulttuurin henkeä, Mäkelä sanoo.

– Yhteiskuntasopimusta tarvitaan suomalaisen työn menetetyn kilpailukyvyn palauttamiseksi vuosia jatkuneen epäsuotuisan kehityksen jälkeen, Wallinheimo jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)