Sofia Vikman: Kokoomus iloitsee vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta

Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman iloitsee hallituksen sitoutumisesta vanhemmuuden kustannusten tasaamiseen.

  • LKS 20151115 - Kansanedustaja Sofia Vikman (kok) eduskunnassa Helsingissä 27. huhtikuuta 2015. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

    Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman.

    ()

– Kokoomus on koko hallituksen neuvottelujen ajan pitänyt meteliä vanhemmuuden kustannusten tasaamisesta. Tämä kannatti, sillä nyt hallitus ottaa askeleen kohti tasa-arvoisempaa työelämää, sanoo Sofia Vikman.

Hän muistuttaa yrittäjien ilmaisseen selvästi, että nykyinen järjestelmä kannustaa suosimaan miehiä rekrytoinneissa.

– Nyt tehtävä vanhemmuuden kustannusten tasaaminen vähentää tätä problematiikkaa. Vanhemmuuden kustannusten tasaaminen luo edellytyksiä uudelle kasvulle sekä työntekijöiden palkkaamisen helpottamiselle pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, Vikman sanoo.

Hänen mukaansa "hallitus ottaa ison askeleen kohti sitä, että saamme naiset ja miehet samalle viivalle vanhemmuudesta työnantajalle koituvien kustannusten osalta".

Vanhemmuuden kustannusten tasaaminen ei sisältynyt työmarkkinajärjestöjen ehdotukseen yhteiskuntasopimuksesta, vaan se on hallituksen keskiviikkona ilmoittama linjaus.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.