Verkkouutiset

Veronmaksajien Lehtinen: Lapsivähennys rokottaisi ennen kaikkea keskituloisia

"Jos poliittista syistä halutaan jostain leikata, olisi käytettävä leikkuria vain mahdollisimman korkeissa tuloluokissa."
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen arvioi, että jos valtiovarainministeriön esittämä malli lapsiperheiden tukemisesta toteutuu, eniten häviäjiä on keskituloisissa.

– Menettäjiä ovat ne, jotka eivät saa vähennystä. Se tarkoittaa suurta osaa keskituloisista, Lehtinen sanoo.

Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) on ehdottanut lapsivähennystä, joka olisi korkeimmillaan 150 euroa vuodessa. Tämän saisivat kaikki ne, jotka tienaavat alle 2 100 euroa kuukaudessa. Kun tulot kasvavat, vähennys pienenee, eikä vähennystä enää saa, jos tienaa yli 2 600 euroa kuukaudessa.

Lapsivähennyksellä on tarkoitus paikata hallituksen keväällä sopimaa lapsilisien leikkausta.

Lehtinen muistuttaa, että lapsilisien leikkauksesta kärsivät Suomen kaikki 560 000 lapsiperhettä. Lapsivähennyksestä taas hyötyvät vain alle 2 600 euroa ansaitsevat.

Lehtisen tulkinnan mukaan lapsiperheitä tuetaan ylipäänsä siksi, että lasten huoltaminen maksaa. Kyseessä on siis tulonsiirto lapsettomilta perheiltä lapsiperheille, ei tulonsiirto varakkailta perheiltä vähävaraisille.

– Lapsivähennyksellä pitää korvata veronmaksukyvyn alennus, joka seuraa lapsien aiheuttamista kustannuksista. Se ei oikeastaan liity tulotasoon lainkaan.

Hallituksen on tarkoitus leikata lapsilisiä 110 miljoonalla eurolla. Pienituloisille myönnettävä lapsivähennys puolestaan maksaisi valtiolle 70 miljoonaa euroa. RKP on esittänyt, että lapsivähennyksestä luovutaan, ja lapsilisiä leikataan vähemmän kuin on suunniteltu.

Lehtinen on samaa mieltä. Ainakin lapsivähennys pitäisi ulottaa kaikkiin tai lähes kaikkiin tuloluokkiin.

– Jos poliittista syistä halutaan jostain leikata, olisi käytettävä leikkuria vain mahdollisimman korkeissa tuloluokissa.

Lehtinen korostaa, että keskituloisten veroprogressio on kireää jo nyt; keskituloisen palkansaajan tienaamista lisätuloista 45–50 prosenttia menee verottajalle.

– Tähän sopii huonosti, että lapsiperheille pannaan vielä ylimääräinen vero. Se ei ole perhekustannusten tasauksen periaatteen mukaista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)