Verkkouutiset

Vasemmistoryhmyri Sipilän oppositiopuheista: ”Mielenkiinnolla odotan tapaamista”

Vasemmistoliiton ryhmäjohtajan Aino-Kaisa Pekosen mukaan puolue ei suostu vielä oppositioasemiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Aino-Kaisa Pekosen mukaan puolue ei aio vielä lyödä hanskoja tiskiin, vaikka näkemykset talouspolitiikassa eroavat selvästi muista puolueista.

Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) sanoi tänään, että vasemmistoliiton talouslinjaukset poikkeavat ”hurjan paljon siitä, mikä on tuo talouden kuva”.

– Varmaan he ovat asennoitumassa oppositioasentoon, Sipilä arvioi puolueen hallitusneuvottelukelpoisuutta toimittajille aamulla eduskunnassa.

Pekonen myöntää, että vasemmistoliiton talouspoliittinen linja on ”aivan erilainen kuin muilla puolueilla”, mutta kiistää toistaiseksi Sipilän johtopäätökset:

– Emme tietenkään ole mitenkään vielä oppositioasemissa. Mielenkiinnolla odotan tapaamista, jonka Juha Sipilä on kuitenkin järjestänyt tiistaille, sanoo Pekonen ja kertoo olevansa menossa itsekin paikalle.

Pidättekö käytännössä hallitusneuvotteluihin pääsyä vielä realistisena?

– Olennaista on, minkälaisia linjauksia Sipilä on tehnyt. Totta kai riippuu pitkälti siitä, mitä Juha Sipilä painottaa siinä omassa hallituksessaan. En ehkä halua sanoa, että epärealistisena tai mahdottomana, mutta kyllähän se varmaan näin on, että vasemmistoliiton kanssa tällä hetkellä se linja on hyvin erilainen kuin muilla puolueilla, Pekonen toteaa.

Vasemmistoliitto on linjannut, ettei suostu sellaiseen hallitukseen, jossa kokoomus on mukana. Perussuomalaistenkaan kanssa yhteistyö ei olisi välttämättä ongelmatonta, vaikkei puolue ole tätä poissulkenut:

– Meillä on kuitenkin paljon erilaisia näkemyksiä muun muassa maahanmuuttopolitiikasta perussuomalaisten kanssa, mikä varmasti aiheuttaa meille tuskaa, Pekonen arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)