Vasemmistoliiton kansanedustajat syyttävät hallituspuolueiden ryhmyreitä harhauttamisesta

Hallituspuolueiden ryhmänjohtajat harhauttavat kansaa Metsähallitus-asiassa, väittävät vasemmistoliiton kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jari Myllykoski.

  • HUOM! EMBARGO MA 11.1. KLO 03.00   LKS 20160110 - Vasemmistoliiton Jari Myllykoski puhumassa budjetin palautekeskustelussa eduskunnan täysistunnossa Helsingissä keskiviikkona 16. joulukuuta 2015. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

    Vasemmistoliiton Jari Myllykoski.

    ()

Heidän mukaansa hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat toistelevat yhteisessä tiedotteessaan samaa mantraa Metsähallituksen metsätaloustoiminnan yhtiöittämisen EU-pakosta perustelematta kantaansa.

– Todellisuudessa tällaista pakkoa ei EU:sta tule, koska muun muassa kilpailukomissaari Margrethe Vestagerin mukaan EU ei vaadi Metsähallitukselta erityistä yhtiömuotoa tai organisaatiorakennetta, vasemmiston kansanedustajat toteavat, Markus Mustajärvi ja Jari Myllykoski sanovat.

– Jos ei ole yhtiöittämispakkoa, ei synny myöskään pakkoa hankintasäännösten suhteen. Tosiasiat pöytään, vaativat Mustajärvi ja Myllykoski.

Lue myös: Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät: Suomen luonto pysyy kansallisomaisuutena

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.