Vasemmistoliiton Li Andersson: Onko korkeakoulujen henkilöstöllä muutosturvaa?

Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson perää hallitukselta toimia korkeakouluista irtisanottujen muutosturvan takaamiseksi.

  • LKS 20151214 Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 14. joulukuuta 2015. Istunnossa esiteltiin valtion vuoden 2016 talousarvioesitys ja käytiin yleiskeskustelua talousarvioehdotuksesta. LEHTIKUVA Vesa Moilanen

    Li Andersson.

    ()

Keskisuomalaisen selvityksen mukaan yliopistoista ja ammattikorkeakouluista on koulutusleikkausten takia kadonnut tai katoamassa 5 200 työpaikkaa.

– Kun vientiteollisuudessa tapahtuu isoja murroksia toimipisteiden lakkautusten ja irtisanomisien muodossa, käsitellään sitä isosti kansallisella tasolla. Tämäkin hallitus on aivan oikein reagoinut muun muassa Microsoftin irtisanomisiin Salossa suuntaamalla varoja irtisanottujen uudelleenkouluttautumiseen ja työllistymisen tukemiseen. Mutta missä ovat hallituksen toimenpiteet korkeakouluissa töissä olevien muutosturvan takaamiseksi, Li Andersson kysyy tiedotteessaan.

Helsingin yliopisto ilmoitti viime viikolla irtisanottavien määrästä hallintohenkilökunnan osalta. Korkeakoulutukseen kohdistuvien leikkausten seurauksena Helsingin yliopisto on vähentämässä henkilökuntaa yhteensä 1 200 henkilöllä. Hallintohenkilöstöä, joista osa on määräaikaisia, vähennetään nykyisestä 1 450 työntekijästä 800 henkilöön.

– Korkeakoulujen kohdalla ei esitetä vaatimuksia yhteiskuntavastuun kantamisesta, eikä pohdita miten voidaan tukea niitä työntekijöitä, joiden työsuhteet päättyvät tai päätetään. Korkeakoulujen kohdalla tulisi erityisesti huomioida myös määräaikaisissa työsuhteissa olleiden asema, Andersson sanoo.

Hänen mielestään hallituksen pitäisi ryhtyä toimiin yrittämisen mahdollistamiseksi ansiosidonnaisella ja itsensä työllistäjien aseman parantamiseksi muun muassa työttömyysturvan osalta.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.