Verkkouutiset

Li Andersson esittää menolisäyksiä ja palkankorotusvaatimuksen

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson arvostelee voimakkaasti Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tekemiä suurituloisten veroaleja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

(Juha) Sipilän hallituksella on ollut jakovaraa, mutta se on käytetty mittaviin tuloeroja kasvattaviin veronleikkauksiin. Hallituksella riittää aina rahaa toimitusjohtajille ja kovapalkkaisille pomoille, mutta ei koskaan työttömille, pienipalkkaisille yksinhuoltajille tai pienituloisille eläkeläisille, Li Andersson sätti vasemmistoliiton kesäkokouksessa Imatralla torstaina.

Hänen mukaansa solidaarisuusveron alentaminen olisi jälleen uusi kädenojennus kaikkein rikkaimmille.

– Puhe ”solidaarisuusverosta” oli alun alkaenkin harhaanjohtavaa. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä, vaan hyvinvointivaltiolle normaalista progressiosta. Suurista tuloista menee suurempi vero kuin pienistä, Andersson kritisoi solidaarisuusvero -termiä.

Hänen mielestään pääministeri Sipilä ja valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.) kieltäytyvät näkemästä ongelmia, joita koulutusleikkaukset aiheuttavat Suomen osaamisperustalle ja taloudelle pitkällä aikavälillä.

– Kun koulutuksen eriarvoisuuden ja osaamisperustan romuttaminen alkaa toden teolla näkyä, on jo liian myöhäistä suunnanmuutokselle. Siksi muutos on tehtävä nyt, Andersson vaati.

Vasemmistoliiton mielestä Suomen talouden rakenteelliset ongelmat korjautuvat vain sivistyspolitiikan suunnanmuutoksella. Anderssonin mielestä Suomi tarvitsee uuden sivistysvision. Hän esitteli kesäkokouksessa vasemmistoliiton omat tavoitteet:

Anderssonin mukaan vasemmistoliitto tavoittelee yhtäläisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamista ja varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamista, maksutonta toisen asteen koulutusta myös oppimateriaalien osalta, peruskoulun rahoitusosuuden nostamista pohjoismaiselle tasolle sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan julkisen ja yksityisen rahoituksen nostamista niin, että ne yhdessä vastaavat lähemmäs neljää prosenttia bkt:sta.

Niin ikään vasemmistoliitto kääntäisi korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden väestöstä kasvuun.

Saatava palkankorotuksia

Anderssonin mielestä Suomen talouden orastava kasvu kärsii kilpailukykysopimukseen sisältyvistä palkanleikkauksista.

Hänen mukaansa kikyn haitalliset vaikutukset kansantaloudelle ja perheiden toimeentulolle on korjattava palkankorotuksilla.

– Syksyn työmarkkinakierroksen yhteydessä on syytä luopua erityisesti julkisen sektorin työntekijöihin kohdistuneesta erillisestä lomarahaleikkauksesta.

Anderssonin mukaan on järjetöntä, että kun talouskasvu vihdoin näyttää alkaneen, on Suomessa sitouduttu vielä kahdeksi vuodeksi palkanleikkauksia tarkoittavaan sopimukseen, joka kaiken lisäksi toimii niin, että valtion pitää kompensoida palkanalennukset verokevennyksillä, jotta ostovoima ei laskisi.

– Palkankorotukset ovat perusteltu ja luonnollinen tapa lisätä kotimaista kysyntää, Andersson sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)