Matti Vanhanen perustelee kritiikkiään LM:lle: Sauli Niinistön kansanliike muutti tilanteen

Keskustan presidenttiehdokas on kritisoinut istuvan presidentin päätöstä aloittaa kampanjansa vasta loppuvuodesta.

  • LKS 20170711 Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen Presidentin haastajat -keskustelutilaisuudessa Porissa SuomiAreena-tapahtumaviikolla 11. heinäkuuta 2017. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

    Matti Vanhanen.

    ()

Keskustan presidenttiehdokkaan Matti Vanhasen mukaan se, että istuvan presidentin Sauli Niinistön taakse kerätään kansanliikettä, vaatisi myös Niinistön osallistumista vaalikeskusteluihin. Vanhanen kommentoi asiaa Lännen Medialle, jonka uutisen on julkaissut muun muassa Aamulehti.

Vanhanen on myös aiemmin esittänyt kritiikkiä siitä, että Niinistö on päättänyt aloittaa kampanjansa vasta vuoden lopulla. Niinistö vastasi kritiikkiin Porin SuomiAreenalla keskiviikkona sanomalla, että ei usko siitä syntyvän korvaamattomia vahinkoja, jos hän ei osallistu vaalipaneeleihin puolta vuotta ennen presidentinvaaleja.

– Meillä on ollut - vähän muistelin menneitä - silloin 12 vuotta sitten, jolloin tilanne oli ihan samanlainen. Meillä oli istuva presidentti (Tarja) Halonen ehdokkaana. Silloin hän ja myös pääministeri Vanhanen kumpikin esittivät, että 'saammeko työrauhan'. Ja se tarkoitti sitä, että ensimmäinen vaalikeskustelu käytiin vajaa kaksi kuukautta ennen vaaleja, hän huomautti.

Viime presidentinvaaleissa eli 2011–12 he aloittivat Niinistön mukaan noin kolme kuukautta ennen vaaleja.

Vanhasen mukaan tilanne on kuitenkin nyt toinen kuin 12 vuotta sitten.

– Presidentti Halosella ei ollut kampanjaryhmiä turuilla ja toreilla keräämässä kannattajakortteja. [Näiden vaalien] asetelma muuttui kevään lopulla, kun Sauli Niinistö kertoi että hänellä on kaksivaiheinen järjestelmä, jossa ensin kannattajat lähtevät liikkeelle. Niinistö olisi sitten tullut mukaan vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. Silloin yhteisiä keskusteluja olisi ollut käytännössä kuukauden ajan, Vanhanen sanoo LM:lle.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.