Verkkouutiset

”Opetusministerin kerrottava vihdoin, mitä hän aikoo tehdä varhaiskasvatuslaille”

Kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.) kärttää edelleen opetusministeri Krista Kiurulta (sd.) tietoa varhaiskasvatuslain etenemisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Opetusministeri Krista Kiurun tulisi vihdoin kertoa eduskunnalle, mitä hallitusohjelmassa sovitun varhaiskasvatuslain valmistelussa tapahtuu. Avoimen keskustelun käyminen varhaiskasvatuksen tulevaisuudesta on haastavaa, kun ministeri ei kerro eduskunnalle lainvalmistelun tilanteesta, ihmettelee Raija Vahasalo.

Hän huomauttaa, että yli 40 vuotta voimassa olleen päivähoitolain uudistamisesta uudeksi varhaiskasvatuslaiksi on keskusteltu 15 vuotta. Asia on ollut kirjattuna hallitusten hallitusohjelmiin vuodesta 2003 alkaen. Myös pääministeri Alexander Stubbin (kok.) hallitusohjelmaan on kirjattu, että varhaiskasvatuslain valmistelua jatketaan suunnitelmallisesti.

Vahasalo teki opetusministerille kirjallisen kysymyksen lainvalmistelun tilanteesta ja aikataulusta. Vastauksessaan ministeri toteaa, että valmistelua jatketaan hallitusohjelman mukaisesti. Lisäksi Kiuru toteaa, että ministeriön asettaman työryhmän esitys laiksi ei sellaisenaan riitä, vaan asia tarvitsee jatkovalmistelua.

– Vastauksessa ei kerrota valmistelun tilannetta, vaan ainoastaan todetaan, että kaikki kuluvalla vaalikaudella eduskunnalle jätettävät hallituksen esitykset tulee antaa 4.12.2014 mennessä, Vahasalo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)