Verkkouutiset

Urpilainen: Aktiivista Venäjä-keskustelua tarvitaan

Sdp:n puheenjohtajalla ei ole mitään Nato-keskustelua vastaan, mutta hän arvioi, että Ukrainan kriisi korostaa tarvetta ulkopoliittiseen ja taloudelliseen Venäjä-keskusteluun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Venäjä on meille tärkeä naapuri. Taloudelliset suhteet Venäjään ovat kansakunnallemme suuri mahdollisuus: yrityksillemme Venäjä avaa laajan markkina-alueen. Samalla venäläinen turismi virkistää suomalaista palvelualaa eri puolilla Suomea, mutta erityisesti Itä-Suomessa, kirjoittaa Jutta Urpilainen tuoreessa blogissaan.

Urpilaisen mukaan tärkeää on se, että Suomen ulkopolitiikka perustuu rauhan, demokratian, ihmisoikeuksien ja kestävän kehityksen puolustamiseen myös päällä olevan Ukrainan kriisin aikana.

Venäjä-yhteistyön lisäämiseksi Suomessa tarvittaisiin hänen mukaansa tällä hetkellä aktiivista keskustelua, jossa kuullaan niin tiedeyhteisön, kansalaisjärjestöjen kuin elinkeinoelämänkin edustajia.

– Venäläisen identiteetin ja Venäjän geopoliittisen toimintalogiikan ymmärtäminen olisi hyödyllistä, kun kehitämme EU:n strategista kumppanuutta Venäjän kanssa, ja kun tiivistämme EU:n itäisen kumppanuuden yhteistyötä Venäjän naapurimaiden kanssa.

Urpilainen arvostelee kirjoituksessaan kokoomusta, jonka keskustelunavaukset ovat hänen mukaansa näyttäytyneet viestinä siitä, että Ukrainan kriisin vuoksi Suomessa tarvittaisiin ennen kaikkea aktiivista Nato-keskustelua.

– Minulla ei ole mitään sitäkään vastaan, mutta itse arvioin, että käsillä oleva tilanne korostaa ennen kaikkea tarvetta syvälliseen Venäjä-keskusteluun niin ulkopolitiikan kuin taloudenkin näkökulmasta, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)