Verkkouutiset

Ulkoministeriö kiistää: Stubb ei yrittänyt maksattaa vaalikuluja valtiolla

Perussuomalainen-lehti väittää kokoomusministerin maksattaneen laskujaan veronmaksajilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ulkoministeriön talousjohtaja Risto Hakoila kiistää, että eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) olisi ulkoministerinä toimiessaan yrittänyt maksattaa vaalikulujaan valtiolla.

– Mitä minä ole asiaa nähnyt, niin noin ei voi sanoa. Kyseessä on ministerin liikkuva työ ja vaalikampanjan aikana ministeri tekee sekä omaa työtään että vaalikampanjaa, eikä voi erottaa missä avustajan osalta loppuu virkatyö ja vaalityö alkaa, Hakoila sanoo Verkkouutisille.

Perussuomalainen-lehti uutisoi eilen, että Stubb olisi käyttänyt ministeriön virkakuntaan kuuluvia avustajia eduskuntavaalikampanjassaan ”laajamittaisesti ja jatkuvasti”. Lehden mukaan ”kulut laitettiin veronmaksajien piikkiin”.

Perussuomalainen-lehti kertoi tänään Hakoilan käymästä sähköpostikeskustelusta, jonka mukaan avustajan kampanjamatkoista aiheutuneet kulut eivät ”missään tapauksessa olleet valtion menoja”, eikä ministeriön tullut niitä maksaa. Hakoilalta ei kysytty kantaa yksittäisiin kuitteihin, vaan kampanjamatkoihin yleensä. Jutusta ei käy ilmi, maksoiko ulkoministeriö lopulta kulut vai ei.

Perussuomalaisen haltuunsa saamien kuittien perusteella kyse on Stubbin avustajan Lauri Tieralan taksikuiteista vuoden 2011 eduskuntavaalien alla. Sähköpostikeskustelu sai alkunsa, kun ulkoministeriön virkamies tiedusteli 15.4.2011 talousjohtaja Hakoilalta ohjetta Tieralan kulujen käsittelystä. Lisäksi lehti on saanut haltuunsa kokoomuksen Toivo-risteilylle määrätyn Stubbin silloisen erityisavustaja Jori Arvosen matkaliput ja erityisavustaja Mikko Hautalan maakuntamatkakulut.

Rajanveto vaikeaa

Hakoila toteaa Verkkouutisille, ettei hän muista kyseisten laskujen yksityiskohtia, koska hallinnon kautta kulkee suuri määrä erilaisia laskuja.

– Muistini mukaan ne ovat sellaisia laskuja, että valtio ei ole voinut todeta, että niillä ei ole mitään tekemistä ministerin tehtävien kanssa.

Vaalivalmistelujen aikaan nousee usein esiin kysymys, mitkä kulut kuuluvat valtiolle. Periaatteessa jako on selvä: valtion kulut kuuluvat valtiolle, vaalikulut ehdokkaalle. Käytännössä rajanveto on vaikeaa, ja hallinnossa joudutaan ”pitkin päivää” pohtimaan, milloin kyse on vaalityöstä, milloin virkatyöstä.

Haikolan mukaan julkisuuteen tulleissa tapauksissa tulkinta on todennäköisesti tehty siten, että valtio maksaa kulut.

– Ministeri ja hänen avustajansa tekevät kuitenkin koko ajan myös ministerin työtä. Kulut on maksettu ministeriön määrärahoista.

Valtioneuvoston kanslia antoi tiedonannon ministerin tehtävän ja vaalikampanjan yhteen sovittamisesta tämän vuoden helmikuussa. Sen mukaan ”kun valtiosihteeri tai erityisavustaja matkustaa puolueen edustajana tai vaalikampanjaan liittyen, maksaa kaikki matkaan liittyvät matka- ja muut kulut ao. puolue. Kampanjamatkan yhteydessä oleva virkatehtäviin liittyvä lyhyt ohjelma ei tee matkasta virkamatkaa”.

Hakoila toteaa Verkkouutisille, että sama peruslinjaus oli voimassa jo 2011.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)